Lännen Media: Suomeen esitetään uutta valvontaviranomaista

Asiointia patentti- ja rekisterihallituksessa. Kuva: Lehtikuva.
Uusi asiantuntijaviranomainen hoitaisi esimerkiksi ympäristölupia. MTV3
Julkaistu 06.01.2016 05:39(Päivitetty 06.01.2016 07:25)

MTV UUTISET - STT

Ympäristöministeriö esittää Suomeen uutta asiantuntijaviranomaista, joka hoitaisi esimerkiksi ympäristölupia. Ehdotuksesta kertoo Lännen Media.  

Kaavailtu uusi toimija ottaisi muun muassa ely-keskukselle nyt kuuluvia tehtäviä. Tulokas hoitaisi myös nykyisen Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kaikki tehtävät.  

Muutos johtaisi siihen, että keskisuurten ja suurten toimintojen lupamenettelyt tehtäisiin yhden luukun periaatteella. Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi kaivosten ympäristöluvat.  

Uusi toimija jakaisi tehtävät itsehallintoalueiden kanssa. Yksinkertaisimmat ja pienemmät asiat kuuluisivat itsehallintoalueille, jotka olisivat samalla valvontaviranomaisia.  

Luonnonsuojeluliiton vs. toiminnanjohtaja Leo Stranius arvioi, että muutos voisi tehostaa ympäristölupien käsittelyä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa