Länsimetro tilasi selvityksen viivästyksistä ja lisäkustannuksista – mutta ei julkista sitä

Länsimetro
Tapiola on yksi Länsimetron asemista.Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2017 18:36(Päivitetty 13.04.2017 18:37)

MTV UUTISET – STT

Länsimetron hallitus on päättänyt, ettei se julkista tilaamaansa selvitysraporttia. Raportti annetaan tässä vaiheessa vain omistajien tilaaman erityistilintarkastuksen käyttöön salassapitovelvoittein.

Raportissa on selvitetty muun muassa sitä, miksi kustannukset ovat nousseet hankesuunnitelmasta ja miksi metron avaaminen on viivästynyt.

Yhtiö perustelee ratkaisua ulkopuolisilta juristeilta saamillaan suosituksilla.

Tällä hetkellä hankkeessa keskitytään testausten ohella muun muassa paloteknisiin viimeistelyihin. Näiden jälkeen vuorossa on palotarkastuksia sekä kaupunkien rakennusvalvontojen vastaanottotarkastuksia.

Länsimetron kokonaiskustannusarvio oli 710 miljoonaa euroa, mutta kustannukset ovat nousemassa lähelle 1,2:ta miljardia euroa, josta valtion osuus on noin 20 prosenttia.

Länsimetro otettaneen käyttöön noin vuoden myöhästyneenä tänä vuonna. Metron piti aloittaa liikennöinti jo viime vuoden elokuussa.

Raportin salaamisesta kertoi aiemmin Yle.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa