Lappeenrannassa kolmen rekan peräänajo, liikenne valtatie 6:lla kulkee jälleen normaalisti

AOP paloauto pelastuslaitos
Kuvituskuva / All Over Press
Julkaistu 05.10.2018 05:22

MTV UUTISET - STT

Lappeenrannassa valtatie 6:lla sattui torstai-iltana kolmen rekan peräänajo. Kaakkois-Suomen poliisin mukaan onnettomuus ei aiheuttanut vakavia loukkaantumisia. Yksi kuljettajista vietiin tarkastettavaksi lääkäriin.

Onnettomuus tapahtui Muukon kohdalla puoli yhdeksän aikaan illalla. Päivystävän palomestarin mukaan kaksi rekkaa oli pysähtynyt tien laitaan ja kolmas törmäsi niihin. Peräänajon syystä ei ole tietoa.

Yhden rekan säiliössä on lipeää, mutta poliisin mukaan säiliö ei ole vuotanut.

Valtatie 6 oli illalla poikki Imatran suuntaan. Pelastuslaitos kertoi puoli kahden jälkeen yöllä, että onnettomuuspaikka on saatu raivattua ja liikenne kulkee jälleen normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa