Lapsi joutui asumaan ja eristykseen huoneessa, jossa laitoksen työntekijä oli hyväksikäyttänyt häntä – apulaisoikeusasiamies vaatii hyvitystä

1:03img
MTV Uutiset kertoi aiemmin nuoresta, joka on karannut kymmeniä kertoja lastenkodeista – hän tietää monen nuoren joutuvan hatkareissuilla hyväksikäytetyksi
Julkaistu 05.01.2021 13:54
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on esittänyt hyvitystä lastensuojelulaitoksen työntekijän seksuaalisesti hyväksikäyttämälle lapselle.

Apulaisoikeusasiamiehen tiedotteen mukaan lapsi joutui asumaan vastentahtoisesti huoneessa, jossa hyväksikäyttö oli tapahtunut. Myöhemmin lapsi joutui samaan huoneeseen eristetyksi.

Hyväksikäytön uhri ei myöskään kokenut saaneensa riittävästi tukea tapahtuman käsittelemiseksi.

Lue myös: Aviopari sijoitettiin asumaan eri yksikköihin – apulaisoikeusasiamies: Iäkkäällä pariskunnalla on oikeus asua yhdessä

Tuki ei ollut riittävää

Tiedotteen mukaan lapsen sijoitusta hoitaneet tahot olivat sinänsä toimineet asianmukaisesti seksuaalirikoksen selvittämiseksi. Oikeusasiamiehen mukaan lapsen oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen oli kuitenkin loukattu sijaishuollon aikana, vaikka Suomen tulee YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sitoutuneena maana taata erityistä suojelua ja tukea sijaishuollossa olevalle lapselle. 

Sijoitusta hoitaneet tahot eivät apulaisoikeusasiamiehen mukaan olleet turvanneet näitä oikeuksia lapselle täysimääräisesti rikoksen jälkeen.

Apulaisoikeusasiamies ehdotti tapauksessa korvauksia, jotka hyvittäisivät lapsen oikeuksien loukkauksen.

Lue myös: Vankien tapaamiset ja lomat evättiin kuukausia sitten – oikeusasiamies vaatii selvitystä koronarajoitteista: "Vangeilta ja omaisilta on tullut satoja yhteydenottoja"

Tuoreimmat aiheesta

Lastensuojelu