Lapsiasiavaltuutettu: Hallitus leikkii lasten turvallisuudella

Tuomas Kurttila
Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo, että hallitus on poistamassa muun muassa velvollisuuden laatia suunnitelma koululaisten suojaamiseksi kiusaamiselta ja väkivallalta. Näin hallitus heikentää lasten turvallisuutta. Str / Lehtikuva
Julkaistu 19.02.2016 08:36

MTV UUTISET - STT

Lapsiasiavaltuutetun mielestä hallitus leikkii lasten turvallisuudella, kun se karsii kuntien tehtäviä ja velvoitteita.

Hallitus on hänen mukaansa poistamassa muun muassa velvollisuuden laatia suunnitelma koululaisten suojaamiseksi kiusaamiselta ja väkivallalta. 

– Suunnitelmallinen työ kiusaamisen ehkäisyssä ja kiusaamiseen puuttumisessa on erittäin tärkeää. Koulujen velvoitteet eivät ole byrokratiaa, ne ovat osallisuutta, lasten arkea ja aikuisten vastuuta lasten arjesta, huomauttaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila tiedotteessaan.

Hän pitää koituvia taloudellisia säästöjä kyseenalaisina. Kurttila vaatii, että hallitus julkistaa valmisteluaineiston velvoitteiden muuttamisesta peruskouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa. Hän haluaa tietää, onko linjauksilla tieteellistä perustaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa