Molemmat vanhemmat tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.
Kuopiolaisen lapsiperheen asuttama omakotitalo tuhoutui tulipalossa tammikuussa 2022. Perhe oli nukkumassa, kun tulipalo syttyi, mutta vanhemmat ja lapset ehtivät turvaan palavasta rakennuksesta.
Syyttäjä vaati äidille ja isälle rangaistusta vaaran aiheuttamisesta ja törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan he käsittelivät talon tulisijoista siivottua tuhkaa tavalla, joka aiheutti vakavan hengen tai terveyden vaaran. Lisäksi he syyttäjän mukaan salasivat vakuutushakemuksesta tuhkan käsittelyyn liittyviä seikkoja, jotka olisivat vaikuttaneet vahinkokorvausten saamiseen. Syytetyt kiistivät syytteet.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan palon tutkinnassa ei selvinnyt niin sanottua luonnollista syttymissyytä. Palo ei tutkinnan perusteella johtunut esimerkiksi sähkölaitteesta.
– Palonsyyksi on siten jäänyt ulkoinen ja ihmisestä johtunut syttymislähde, joka on tuotu tai jätetty kuistille, tuomiossa sanotaan.
Tuhkat muovipusseissa kuistille
Oikeuden mukaan perheen isä toimi törkeän huolimattomasti viedessään puu-uunien tuhkat muovipusseissa kuistin lattialle. Tulipalosta aiheutui vakava hengen tai terveyden vaara, mistä syystä mies tuomittiin vaaran aiheuttamisesta.
– Hätäkeskustallenne ja palon leviämistä koskeva näyttö osoittavat, että talon asukkaat ovat olleet hädissään leviävän palon ja hengitykseenkin kulkeutuneen savun vuoksi pelastautuessaan ulos rakennuksesta. Vaara on siten ollut konkreettinen ja pahimmilta henkilövahingoilta on vältytty sen onnekkaan ja satunnaisen seikan vuoksi, että (äiti) on herännyt yöllä palaneen käryyn, tuomiossa sanotaan.
Äidin syyte vaaran aiheuttamisesta hylättiin. Oikeuden mukaan hän ei osallistunut puu-uunien lämmittämiseen tai tuhkien siirtämiseen.
Molemmat syytetyt tuomittiin törkeän petoksen yrityksestä, sillä heidän katsottiin salanneen vakuutusyhtiöltä tiedon tuhkien viemisestä kuistille. Nainen tuomittiin kahdeksan kuukauden ja mies vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Uusimmat
-
21:18
Juuri nyt: Iranin presidentin onnettomuuskopteri löydetty
-
21:16
Viivi Lehikoiselta tahmea kauden avaus
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
Lataa lisää