Harrastustoiminnan keskeytyksellä on ollut merkittävä vaikutus tartuntamääriin, kertoo HUS.
Eritoten lasten harrastustoimintaan puuttumisen vaikutuksista kertoi HUSin tämänpäiväisessä infossa apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
– Marraskuun lopulla ja sitä ennen meillä oli hyvin paljon sekä aikuisten, mutta myös yläkouluikäisten harrastustoiminnassa tapahtuvia joukkoaltistumisia, Ruotsalainen kertoo.
Marraskuun lopussa suositeltiin, että HUSin alueella sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään. Yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta suositeltiin lopetettavaksi myös ulkona.
Rajoituksilla on myös saatu aikaan tuloksia.
– Lasten harrastustoiminnan vaikutus joukkoaltistumisiin on huomattavasti vähentynyt, Ruotsalainen toteaa.
Tällä hetkellä joukkoaltistumia tapahtuu eniten peruskouluissa.
– Toki peruskouluissa jatkotartunnat ovat olleet vähäisempiä, Ruotsalainen muistuttaa.
"Tulos on tämä"
Myös HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi arvioi HUSin infossa marraskuun lopun rajoitustoimien näytelleen keskeistä roolia tartuntalukujen laskussa.
Parantamisen varaa on kuitenkin yhä.
– Olisimme toivoneet, että voimakkailla rajoitustoimilla potilasmäärät olisivat pudonneet vielä matalammiksi. Sekä tartunta- että potilasmäärät kertovat sen, ettei epidemia ole vielä riittävästi hidastunut. Tästä täytyisi päästä alaspäin, Mäkijärvi sanoo.
Koronatartuntojen määrän lasku on tyrehtynyt viimeisen parin viikon aikana.
– Näillä rajoitustoimilla ja suosituksilla sekä niiden noudattamistasolla tulos on tämä. Tavoite on kuitenkin huomattavasti matalammalla. Kesällä tartuntoja oli (HUSin alueella) viikkotasolla 10–30, Mäkijärvi sanoo.
Viimeisen kolmen viikon aikana tartuntoja on ollut HUS-alueella reilut 900 viikkoa kohden. Pahimmillaan viikkotartuntoja oli marraskuun lopussa 1656.