Noin 600 lasta on juhlinut itsenäisyyspäivää Helsingissä. Lasten juhlan vieraita jännittivät etenkin kättely, karkkibuffet ja yllätysartisti.
Kansallisoopperaan lasten itsenäisyyspäiväjuhlaan oli kutsuttu Suomen jokaisesta kunnasta kaksi kymmenvuotiasta lasta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) pyysi juhlan aluksi kaikkia lapsia huutamaan ääneen oman kuntansa nimen.
Pääministeri kätteli juhlavaatteissaan paikalle saapuneet lapset, joista moni toivotti pääministerille hyvää itsenäisyyspäivää.
Muun muassa tummat puvut, saamenpuvut, pitkät iltapuvut ja kiiltävät kankaat olivat edustettuina juhlapukeutumisessa.
– Jännittikö teitä tuo kättely? Minua jännitti ihan hirveästi, Orpo totesi lapsille juhlapuheessaan.
Lue myös: Suomen jokaisesta kunnasta kutsuttiin lapsia juhlistamaan itsenäisyyspäivää
Teemana "Et ole yksin"
Juhlien teema oli "Et ole yksin".
– Meillä liian moni lapsi tai nuori kokee yksinäisyyttä, ja se voi johtaa siihen, että jää syrjään, Orpo sanoi.
Juhlissa järjestäjäpuolella olleen lapsiasiavaltuutetun Elina Pekkarisen mukaan lapset ovat kertoneet hänelle yksinäisyydestä paljon.
– Ystävät ovat tärkeitä, mutta myös aikuisten kanssa vietetty aika on tärkeää, Pekkarinen sanoi MTV Uutisten haastattelussa.
– Haluaisinkin tähdentää kaikille aikuisille, että muistaisivat kuunnella ja kohdata lapsia ja viettää heidän kanssaan ihan arkista yhteistä aikaa.
Samaa mieltä oli Pukkilasta Uudeltamaalta juhlaan tullut Teo. Hän sanoi toivovansa, että jokaisella olisi joko kaveri tai joku vanhempi ihminen lähellä.
– Ainakin pitää olla joku turvallinen ihminen, joka on lähellä aina.
Mirella yllätti vieraat
Juhlan juonsi näyttelijä Christoffer Strandberg. Strandberg esitti lapsille Putous-ohjelmasta tuttua hahmoaan Nöpö-Felixiä.
Paikalla oli myös postikonttori, josta vieraat saivat lähettää kortin. Juhlaruokana oli muun muassa miniburgereita ja karkkibuffet.
Juhlien yllätysesiintyjä oli laulaja Mirella, joka esitti muun muassa kappaleensa Löytää mut ja Timanttei.
Limingasta Pohjois-Pohjanmaalta juhlaan tullut Liliana pääsi ottamaan Mirellan kanssa selfien.
– Mirelalla on ihana artisti, ja olen aina halunnut tavata hänet ja unelmoinut, että pääsisin hänen keikalleen, niin nyt se toteutui. Oli tosi kiva tavata hänet, Liliana kertoi.
Pääministerin tapaaminen pääsi paremmuusjärjestyksessä vähintään kakkossijalle. Liliana sanoi uskovansa myös, että juhlissa on hyvää ruokaa.
Lue myös: Tässä ovat Spotifyn vuoden 2024 kuunnelluimmat artisti, kappaleet ja podcastit
Kättely jännitti
Aila ja Samu olivat tulleet juhlaan Rovaniemeltä Lapista. Heidän lentonsa oli saapunut Helsinki-Vantaalle jo aamuviideltä, eli lapset olivat ehtineet käydä ennen juhlaa myös muun muassa eduskunnassa.
Aila kertoi, että juhlat eivät etukäteen jännittäneet, paitsi ehkä hieman julkisuuden henkilöiden takia.
– Se, että vaikka kompastuu niiden edessä, että tulee nolostunut olo, Aila perusteli jännitystä.
Sekä Aija että Samu sanoivat juhlien alkumetreillä odottavansa eniten kättelyä ja yllätysesiintyjää.
Samu toi juhlaan mukanaan myös piirroksen juhlien teemasta.
– Läksin ajattelemaan yksinkertaisesti, eli piirsin ihmisiä, jotka eivät ole yksin ja tekevät jotain hauskaa. Esimerkiksi pallolla leikkiminen on aina ihan hauskaa, Samu kuvaili.
– Piirsin siihen Ylikylän koulun, kun se on minun kouluni. Ei se ihan tuolta näytä, mutta noin minä sen päätelin.
Aila kertoo unohtaneensa aamulla unenpöpperössä oman piirroksensa kotiin, mutta koulun rehtori lähettää sen Orpolle myöhemmin.
"Juttelen ainakin viidelle ihmiselle"
Ruut kertoi, että häntäkin jännitti eniten kättely.
– Kun ei ole koskaan ennen tavannut [Orpoa] eikä oikein ikinä yleensä kättelekään, se on tosi pelottavaa.
Ruut kirjoitti juhlassa joulukortteja perheelleen ja toivoi tutustuvansa uusiin ihmisiin.
– Ajattelin jutella ainakin viidelle ihmiselle.
Pukkilalainen Teo, jolla oli haastatteluhetkellä kättely jo takana, kertoi sen olleen hänestä juhlissa parasta. Odotuksissa siinteli karkkipuffet.
– Se on varmasti hyvä ja ainakin iso, koska täällä on paljon väkeä. Ja kun tämä on sellainen virallinen paikka, niin on varmasti hyviä karkkeja ja paljon.
"Rakennamme Suomea lapsiamme varten"
Juhlan järjestivät valtioneuvoston kanslia, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja lapsiasiavaltuutettu. Tänä vuonna järjestelyissä oli mukana myös Kansallisooppera- ja baletti.
Valtakunnallista lasten itsenäisyyspäivän juhlaa vietettiin kuudetta kertaa. Ensimmäistä kertaa se järjestettiin Suomi 100 -juhlavuoden yhteydessä vuonna 2017.
Petteri Orpo perusteli MTV Uutisille lasten omaa juhlaa sillä, että lapset tulevat elämään vielä pitkään itsenäisessä isänmaassa.
– On tärkeä muistaa, että rakennamme tulevaa Suomea joka päivä nimenomaan meidän lapsiamme ja nuoriamme varten.
Teema valittiin Orpon mukaan siksi, että Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä.
– Erityisesti se, että lapsilla ja nuorilla ei ole kavereita on sydäntä särkevää.
– Haluamme oikein korostaa sitä, ketään ei saa jättää yksin ja pidetään huolta, että kukaan ei jää omassa luokassa tai kaveripiirissä syrjään.
Lue myös: Pukuloistoa, presidenttiparin haastattelu ja yllätysvieraita – vietä itsenäisyyspäivää MTV:n seurassa
0:27