Latinalaisessa Amerikassa ylitettiin synkkä merkkipaalu – koronaan on kuollut yli 1,5 miljoonaa ihmistä

AOP Brasilia (3)
Hautaustyöntekijä koronaan kuolleen henkilön haudalla São Paulossa 11. maaliskuuta. / Fernando Bizerra
Julkaistu 09.10.2021 09:07

MTV UUTISET – STT

Latinalaisessa Amerikassa raportoitujen koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä ylitti perjantaina 1,5 miljoonan rajapyykin uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan. Tartuntoja alueella on kirjattu pandemian aikana yli 45 miljoonaa.

8:57img

Parin minuutin välein joku kuolee koronaan – suomalainen Jelena kertoi maaliskuussa elämästä Brasilian hätätilan keskellä.

Eniten kuolemia on raportoitu Brasiliassa, joka ylitti perjantaina 600 000 koronakuoleman rajan. Todellisen luvun uskotaan olevan suurempi.

Brasilian koronatilanne on parantunut huomattavasti muutaman kuukauden takaisesta, jolloin 2000 brasilialaista kuoli päivittäin covid-19-tautiin. Kuolemia kirjataan kuitenkin yhä satoja joka päivä. Brasilian väestöstä yli 71 prosenttia on saanut vähintään yhden rokoteannoksen ja yli 45 prosenttia molemmat annokset.

Seuraavaksi eniten kuolemia on kirjattu Meksikossa, Perussa, Kolumbiassa ja Argentiinassa.

Suhteellisesti pahiten on kärsinyt Peru, jossa kuolemia on kirjattu miljoonaa asukasta kohden yli 6000.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus