Latvala: Ogier ainoa, jolla ei ollut ongelmia

Jari-Matti Latvala (19)
Jari-Matti Latvala nousi MM-sarjassa neljänneksi.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 14.06.2015 19:51

MTV SPORT-STT

Jari-Matti Latvala joutui tyytymään kuudenteen sijaan Sardinian MM-rallissa.

Latvalan vauhti oli varsin hyvää läpi viikonlopun, mutta hän putosi kärkitaistelusta lauantaina rengasrikon ja iskunvaimenninongelmien takia. Suomalaiskuski jäi voiton vieneestä tallikaveristaan Sebastien Ogierista reilut kahdeksan minuuttia ja Mads Östbergin viidennestä sijasta vain 16,6 sekuntia.

- Vaikea viikonloppu, oli ongelmia. Ei kuitenkaan sellaisia että olisi ajettu ulos, koko ajan tultiin tietä pitkin, Latvala sanoi STT:lle.

- Vauhdin puolesta ei kuitenkaan ole ongelmia, siinä suhteessa kaikki on kunnossa, Latvala totesi ja arveli Ogierin haastamisen olevan mahdollista tulevissa nopeissa ralleissa Puolassa ja Suomessa.

Kolmatta kertaa peräkkäin Sardiniassa voittanut Ogier kasvatti MM-johtonsa Mads Östbergiin jo 66 pisteeseen. Latvala nousi MM-sarjassa neljänneksi. 

- Ogier oli ainoa kuljettaja, jolla ei ollut mitään isoja ongelmia. Hän onnistui sovittamaan vauhtinsa hyvin tähän kilpailuun, Latvala tuumi. 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli