Jari-Matti Latvala menetti Walesin MM-rallin neljännen sijan Hyundain Andreas Mikkelsenille toiseen kertaan ajetulla Alwenin erikoiskokeella.
Latvala jäi peräti 5,1 sekuntia Mikkelsenin pohja-ajasta ja putosi kokonaistilanteessa viidenneksi. Latvalan mukaan hänen Toyota Yariksensa ei ole parhaassa iskussa, kun erikoiskokeet ajetaan läpi toiseen kertaan.
- Tie oli täysin putsaantunut, enkä saanut autoa millään kääntymään. Nämä ovat pahimmat mahdolliset olosuhteet tälle autolle. Tämä on todella turhauttavaa, Latvala manasi WRC:n ralliradiolle.
Latvala on yhä iskuetäisyydellä palkintokorokepaikasta ennen rallin viimeistä erikoiskoetta. Suomalaisen ero kolmantena ajavaan Sebastien Ogieriin on 5,4 sekuntia, ja Mikkelsen on puolestaan 0,9 sekuntia Latvalan edellä.
Elfyn Evans johtaa rallia 43,1 sekunnin erolla Hyundain Thierry Neuvilleen ennen kisan päättävää power stage -erikoiskoetta. Voitto olisi Evansille uran ensimmäinen.
Kolmantena oleva Ogier on puolestaan lähellä viidettä perättäistä maailmanmestaruuttaan. Mikäli Ogier sijoittuu kolmanneksi ja ottaa power stagelta vähintään viidennen sijan, joka tuo yhden lisäpisteen, ranskalainen kuittaa jälleen MM-tittelin.
Power stage käynnistyy kello 14.18 Suomen aikaa.
Walesin MM-rallin tilanne EK 20/21:
1. Elfyn Evans Ford 2.52.53,6 2. Thierry Neuville Hyundai +43,1 3. Sebastien Ogier Ford +49,1 4. Andreas Mikkelsen Hyundai +53,6 5. Jari-Matti Latvala Toyota +54,5 6. Ott Tänak Ford +56,6 7. Kris Meeke Citroen +1.24,8 8. Hayden Paddon Hyundai +2.15,7 9. Esapekka Lappi Toyota +2.47,8 10. Dani Sordo Hyundai +3.50,0
Erikoiskokeen 20 nopeimmat:
1. Andreas Mikkelsen Hyundai 5.34,5 2. Ott Tänak Ford +0,7 3. Thierry Neuville Hyundai +0,8 4. Elfyn Evans Ford +1,1 5. Kris Meeke Citroen +1,9 6. Sebastien Ogier Ford +2,0 ... 9. Jari-Matti Latvala Toyota +5,1