Latvala unohtaa rallin hetkeksi

Jari-Matti Latvala (9)
Jari-Matti Latvala putosi MM-pisteissä kuudenneksi 62 pisteen päähän Sebastien Ogierista.Richard Balint
Julkaistu 08.03.2015 22:17

MTV SPORT-STT

Jari-Matti Latvala jättää pariksi viikoksi rallimaailman murheet taakseen ja matkustaa lomalle Kaliforniaan.

Lomalla hän ei mieti 62 pisteeseen venynyttä eroa rallin MM-sarjaa johtavaan Sebastien Ogieriin, joka voitti sunnuntaina päättyneen Meksikon rallin.

- Kausi ei ole alkanut sillä tavalla kuin halusin. Nyt on selvää, että en enää ajattele MM-sarjaa, vaan ajan kisan kerrallaan ja yritän saada jokaisesta kisasta irti sen minkä pystyn, Latvala totesi.

Latvalan kausi alkoi toisella sijalla Monte Carlo -rallissa, mutta keskeytykset Ruotsin ja Meksikon ralleissa jättivät MM-pisteiden herumisen kisan päättävän Powerstage-erikoiskokeen varaan. Meksikossa Latvala oli Powerstagella neljäs eikä päässyt pisteille, joita jaettiin kolmelle parhaalla.

- Minulta jäi sen pätkän toinen ajokerta väliin keskeyttämisen takia. Siitä olisi ollut apua, Latvala totesi.

Latvalan mukaan Ruotsin ja Meksikon rallien ongelmilla on yhteinen nimittäjä.

- Minun täytyy nyt päästä paremmin sinuiksi tuon meidän uuden auton kanssa. Se toimii hyvin asvaltilla testeissä, mutta soralla minulla on sen kanssa vaikeuksia, Latvala sanoi.

- Nyt kuitenkin unohdan kahdeksi viikoksi nämä ralliasiat ja pidän loman. 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli