Latvalan epäonni ei vain lopu – nyt petti rengas!

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala imago/Eibner/ All Over Press
Julkaistu 19.08.2017 17:30

MTV SPORT

Jari-Matti Latvalan kisa Saksassa on epäonnesta toiseen etenemistä.

Hän aloitti kisan 15. erikoiskokeen, 42 kilometriä pitkän Panzerplatte 2:n, erittäin vahvasti, mutta sitten iski epäonni.

– Ilmeisesti kivi meni rengaskudoksesta läpi. Rengas tyhjeni hitaasti ennen 30 kilometrin kohtaa, 27,5 kilometrin kohdalla reitille pysähtynyt Latvala kertoi maalialueella.

Latvala menetti aikaa rengasrikon takia aikaa kaksi minuuttia. Hän jatkaa kisassa seitsemäntenä, mutta ero kärkeen on jo yli neljä minuuttia. Kuudentena olevaan Craig Breeniin verrattuna ero kasvoi yli kahteen minuuttiin.

Latvalan Toyotassa oli eilen moottorivika, mikä pudotti hänet kauas kärjestä. Tänään hän kärsi ensin huonosta rengasvalinnasta ja sitten käsijarru rikkoutui 12. erikoiskokeella. Se saatiin kuntoon huoltotauolla, mutta nyt Latvala sai jälleen takkiinsa.

Ennen Panzerplattea neljänneksi noussut Juho Hänninen puolestaan valitti maalissa, että hänellä on iskunvaimennin rikkoutunut. Hänninen jäi Dani Sordon pohja-ajasta 19,4 sekuntia. Hän kuitenkin piti lähimmän uhkaajansa Elfyn Evansin takanaan ja onnistui kasvattamaan eroa 3,9 sekuntia. Hännisen ja Evansin välinen ero on nyt 5,6 sekuntia.

– Meni aikaa hukkaan. Luulen, että autosta on iskunvaimennin rikki, erikoiskokeella seitsemänneksi parhaan ajan ajanut Hänninen arveli.  

Esapekka Lappi, jonka kisa meni pilalle jo eilen, pysähtyi myös Panzerplatten erikoiskokeen aikana hetkeksi. Häneltä rikkoutui vasen eturengas. Hän sanoi leikanneensa yhdessä mutkassa tiukasti ja osuneensa terävään kivenkulmaan. Lappi menetti aikaa kaksi ja puoli minuuttia pätkän aikana.

Citroenin Kris Meeken autoon puolestaan iski tekninen vika, eikä hän päässyt liikkeelle 15. erikoskokeella lainkaan.

Ott Tänak jatkaa kisan kärjessä. Andreas Mikkelsen kavensi hänen johtonsa 25,2 sekuntiin. Sebastien Ogier on kolmantena, 7,7, sekuntia Mikkelsenistä.

1:23img

1. Dani Sordo          Hyundai   23.52,0
2. Andreas Mikkelsen   Citroen      +1,8
3. Ott Tänak           Ford         +3,3
4. Sebastien Ogier     Ford         +5,0
5. Craig Breen         Citroen      +8,8
6. Hayden Paddon       Hyundai     +15,6
7. Juho Hänninen       Toyota      +19,4
8. Elfyn Evans         Ford        +23,3
--------------------------------------
10. Teemu Suninen      Ford      +1.18,5
20. Jari-Matti Latvala Toyota    +2.00,8
23. Esapekka Lappi     Toyota    +2.34,5

1. Ott Tänak           Ford    2.16.30,0
2. Andreas Mikkelsen   Citroen     +25,2
3. Sebastien Ogier     Ford        +32,9
4. Juho Hänninen       Toyota    +1.35,5
5. Elfyn Evans         Ford      +1.41,1
6. Craig Breen         Citroen   +2.01,2
7. Jari-Matti Latvala  Toyota    +4.09,9
8. Hayden Paddon       Hyundai   +4.32,5
----------------------------------------
15. Teemu Suninen      Ford     +10.43,9
19. Esapekka Lappi     Toyota   +17.36,9

Tuoreimmat aiheesta

Ralli