Latvalan Toyotan säädöt kohdallaan – "Toimi yllättävän hyvin"

Jari-Matti Latvala (2)
Jari-Matti Latvala jatkaa kisassa kuudentena puolen minuutin päässä palkintokorokepaikasta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 29.04.2017 20:19
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala löysi autoonsa paremmat säädöt lauantain päivähuollossa.

Toyota-pilotti Latvala ajoi kuudenneksi nopeimman ajan Argentiinan MM-rallin 13. erikoiskokeella, mutta jäi vain 5,4 sekuntia Fordin virolaiskuljettajan Ott Tänakin pohja-ajasta. Latvala on kokonaistilanteessa kuudentena puolen minuutin päässä kolmossijaa pitävästä Tänakista.

- Nyt on hyvä luotto autoon, kun teimme muutoksia siihen huollossa. Valitsimme myös erilaiset rengassetin, kovat renkaat eteen ja pehmeät taakse, ja se toimi yllättävänkin hyvin, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

Fordin Elfyn Evans jatkaa kisan kärjessä 45,5 sekunnin turvin Hyundain Thierry Neuvillesta. Latvalan ero kärkeen on vajaat puolitoista minuuttia. Läpi kilpailun teknisistä murheista kärsinyt Juho Hänninen ajaa yhdeksäntenä.

Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina.

Argentiinan MM-rallin tilanne EK 13/18:

 1. Elfyn Evans      Ford   2.20.26,7
 2. Thierry Neuville Hyundai    +45,5 
 3. Ott Tänak        Ford       +53,9
 4. Mads Östberg     Ford     +1.01,7
 5. Sebastien Ogier  Ford     +1.09,6
 6. J-M Latvala      Toyota   +1.27,9
 7. Hayden Paddon    Hyundai  +3.48,3
 8. Lorenzo Bertelli Ford     +7.03,8
 9. Juho Hänninen    Toyota   +7.19,6
10. Pontus Tidemand  Skoda   +11.28,5

1:24img

Tuoreimmat aiheesta

Ralli