Lauda: ”Aikanani pari kuskia kuoli joka vuosi” – Tulosruudun pitkät lähetykset palaavat

16.1.29665800
imago/HochZwei/ All Over Press
Julkaistu 21.09.2017 15:20

MTV SPORT

Tulosruutu palaa jälleen syksyn tullen pitkillä puolen tunnin lähetyksillään MTV3-kanavan torstai-iltoihin. Tämän illan jaksossa tavataan muun muassa Mercedes-tallin puheenjohtaja, F1-legenda Niki Lauda.

Kolminkertainen maailmanmestari istahti kaimansa Niki Juuselan kanssa alas Singaporen F1-viikonlopun yhteydessä. Formulasankarin mukaan nimensä saanut C Moren F1-selostaja keskusteli Laudan kanssa muun muassa nykykuskien vaatimustasosta sekä Valtteri Bottaksen sopeutumista mestaritallin jäseneksi.

– Minun aikanani joka vuosi yksi tai kaksi kuljettajaa kuoli. Piti päättää, haluaako ottaa sen riskin, että menettää henkensä lajissa, jota rakastaa. Meidän piti suhtautua lajiin eri tavalla. Luojan kiitos laji on kehittynyt niin, että sitä voi nyt sanoa turvalliseksi, Lauda vertailee.

Tulosruudussa kuullaan lisäksi asiaa muun muassa kokaiinin roolista dopingaineena sekä jääkiekon SM-liigan kulisseissa tunteita herättävästä puheenaiheesta, jossa nykyiset sopimusehdot rajoittavat nuorten pelaajien kehittymistä.

Viikon vieraana on tällä kertaa Susijengin tähtipelaaja Petteri Koponen.

Tulosruutu MTV3-kanavalla torstaina kello 22.25.

Tuoreimmat aiheesta

F1