Laukaan murhasta vangitun vuonna 1994 syntyneen miehen mielentila määrättiin tutkittavaksi.
Käräjäoikeus pyytää Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta antamaan lausunnon miehen mielentilasta rikoksen tekoaikana ja tällä hetkellä.
Miestä epäillään 18. kesäkuuta tehdystä murhasta. Poliisi sai tuona päivänä aamulla kello 4.50 ilmoituksen piha-alueelta kuolleena löydetystä miehestä. Uhri on kyseisessä kiinteistössä asunut iäkkäämpi mies.
Teosta epäilty 30-vuotias mies löydettiin tapahtumapaikan läheisyydestä. Hän heti tapahtumapaikalla suoritetussa alustavassa puhutuksessa myönsi teon ja kertoi teolleen motiivin. Muu poliisin tutkinta tukee kertomusta.
Poliisi on kertonut, että rikos on tehty teräaseella. Poliisi pitää tekoa paitsi vakaasti harkittuna myös raakana ja julmana. Epäilty ja uhri eivät poliisin käsityksen mukaan tunteneet toisiaan entuudestaan.
Rikosta kuitenkin olisi edeltänyt uhrin ja epäillyn nopea kanssakäyminen viikkoja ennen rikosta. Tämä on poliisin mukaan saattanut vaikuttaa siihen, miksi juuri kyseinen mies valikoitui rikoksen uhriksi.