Antti Railion hetki lumitöiden parissa päättyi sairaalaan.
Laulaja Antti Railio joutui torstaina 25. marraskuuta mönkijäonnettomuuteen, jonka seurauksena hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Railio kertoi MTV Uutisille, että onnettomuus sattui hänen ollessaan lumitöissä kotinsa pihatiellä.
– Meillä on parin sadan metrin pihatie, joka tulee peltojen läpi tähän meidän tontillemme. Lunta kun tulee, niin se menee tukkoon. Mönkijällä sitten lähdin, tarvitsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna (ajaa lumia pihatieltä), eikä ollut ehkä vielä ihan täydessä tatsissa niin sanotusti, laulaja pohjustaa.
Ajettuaan lumet pihatieltä päätti Railio suunnata takaisin kotiin. Oli pidettävä kiirettä, sillä parhaillaan Jouluksi kotiin -kiertuettaan vetävällä artistilla oli sovittuna haastatteluja.
Normaalisti hän peruuttelisi mönkijänsä nätisti tienpäässä, mutta kiireisestä aikataulustaan johtuen hän päätti kääntää kulkuneuvonsa kaasua käyttäen. Artisti oli kuitenkin unohtanut, että hänen mönkijässään on useampi asetus, ja jäätymisen vuoksi se oli jumittunut sportti-asetukselle.
– Eli siinä oli täydet tehot päällä, Railio valottaa.
Mutka, jossa Railio käänsi mönkijänsä, oli peilijäässä. Nopeassa käännöksessä kulkupeli ei lähtenytkään eteenpäin, vaan lähti sivuluisulla ojaan.
– Se meni sivuttain kovaa sinne ojaan, töksähti sinne ojan pohjalle, ja sitten lähti toiset renkaat ilmaan, ja minä lensin niin kuin katapultilla sieltä hirveällä vauhdilla, Railio kertoo.
Suoraan lonkkansa päälle lentänyt Railio pelkäsi pienen hetken, että mönkijä rojahtaisi hänen päälleen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan ojassa ollut menopeli keinahti takaisin renkailleen.
– Vähän oli semmoinen säikähdysshokki. Nousin ylös siitä ja olin vaan että ”ai saakelin saakeli nyt sattuu, sattuu, sattuu”, hän muistelee.
Kivut pakottivat soittamaan ambulanssin
Kovista kivuista huolimatta laulaja huhki lumitöitä mönkijän selässä vielä hetken ajan, kunnes tämän vaimo tajusi miehensä loukanneen itsensä ja patisti Railion sisälle.
Sisälle päästyään Railio tajusi, ettei voi käyttää loukkaantunutta jalkaansa ollenkaan. Laulajalle päädyttiin soittamaan ambulanssi. Hoitohenkilökunta saapui, ja Railio päätettiin viedä sairaalaan.
– Isla oli kauhean vihainen, toi minun vauvani. Se tuli tähän mun kainaloon ja tuli suojelemaan iskää, ja oli ihan, että ”mitä tämä on”, kun se ei ole koskaan nähnyt ambulanssityöntekijöitä. Se oli äkäisenä, että antakaa mun iskän olla rauhassa, Railio nauraa.
Sairaalassa Railio joutui röntgenkuvaukseen. Tulokset olivat huojentavia: lonkka ei ollut murtunut rytäkässä. Loppu peleissä kyse oli kudosvauriosta, mustelmista ja lihasrepeytymästä. Parantumisen tulisi viedä noin viikon verran.
– Ja jos ei lähde siitä paranemaan, niin pitää tulla näyttämään vielä uudestaan, Railio sanoo.
Lue myös: Laulajatähti Antti Railio jälleen isäksi – julkaisin hempeän päivityksen: "Miten voi juuri synnyttänyt äiti näyttää noin säkenöivältä?"
Nyt Railio kertoo voivansa jo hyvin, vaikka liikkuminen onkin vielä kivuliasta. Loukkaantumisesta huolimatta mies ei peru tulevia keikkojaan. Viikonloppuna hän esiintyy Lahdessa ja Lappeenrannassa.
Hän ei myöskään aio tulevaisuudessa vältellä mönkijän kyytiin nousemista.
– Sai hyvän oppitunnin siitä, että vaikka olisi kuinka kiire, nii jos koneiden kanssa tekee töitä, pitää vaan muistaa olla varovainen. Ei saa hurjastella, hän sanoo.
– Pääasia ettei henki lähtenyt, eikä tullut lonkkamurtumaa, ainakaan ei röntgenissä näkynyt. Kyllä tästä selvitään, Railio toteaa.