Joulukiertueelle lähtevä laulajatähti Antti Railio pyörittää arjessaan isoa perhettä ja suunnittelee kesähäitä Siiri-kihlattunsa kanssa.
Mahtipontisesta äänestä tunnettu laulaja Antti Railio elää kiireistä perhearkea yhdessä kihlattunsa Siiri Hirvosen sekä kuuden hengen lapsikatraan kanssa.
Siirillä on neljä lasta ja Antilla on kaksi. Railion mukaan uusioperheessä olisi vielä tilaa rakastuneen parin yhteisille lapsille.
– Helposti. Voisin kuvitella lisää lapsia. Ehkä sitten, kun aika on sille oikea. Kyllähän maailmaan lapsia mahtuu. Suomessakin on ongelmaa sen syntyvyyden kanssa, niin me pelastamme Suomen lisääntymällä, Railio vitsailee.
LUE LISÄÄ: Valtavan määrän painoaan karistanut laulaja Antti Railio: "En seuraa enää kiloja"
Häät ensi kesänä
Pariskunta aikoo mennä naimisin ensi kesänä Ylistaron kirkossa, jossa he myös tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Hääsuunnittelut ovat jo hyvässä vauhdissa.
Parhaillaan joulukiertueelle kahden eri kokoonpanon kanssa suuntaava tähti on saanut puolisostaan apua myös oman muusikontyönsä assistenttina.
– Olen onnellisessa tilanteessa, että nainen, jota rakastan, haluaa myös tukea ja auttaa minua niin paljon kuin mahdollista. Hän tykkää järjestelystä ja organisoinnista. Se on hänen lempipuuhiaan. Ehdotin, että hän jeesaisi minua näissä hommissa.
Railio julkaisi juuri ensimmäisen joulualbuminsa Mielenrauhaa, jonka kappaleita kuullaan myös miehen konserttikiertueella.