Laulajansa menettänyt Yö-yhtye kieltäytyy keikkapyynnöistä: "Ei tässä mitään koelaulutilaisuutta aleta pitämään"

huomenta suomi yö toikka latomaa
Julkaistu 19.03.2019 18:04
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Yö-yhtyeen jäsenet kertovat, ettei keikkoja toistaiseksi tehdä. 

Yö-yhtyeen rumpali Ari Toikka ja kosketinsoittaja Jari Latomaa kertoivat Huomenta Suomessa, ettei yhtyeen tulevaisuutta ole vielä mietitty. Yhtyeen laulaja Olli Lindholm menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä 12. helmikuuta.

– Ikävä tulee keikoille, mutta ei tässä mitään koelaulutilaisuutta todellakaan aleta pitämään. Yö on Ollin visio ja elämäntyö, Latomaa totesi.

LUE MYÖS: IS: Yö-yhtyeen bändikaverit kertovat Olli Lindholmin terveysongelmista: "Viime vuosina Olli nukahteli kesken kaiken milloin missäkin"

Toikan mukaan yhtyettä on kysytty muutamalle kesäkeikalle, mutta kaikista on kieltäydytty.

– Ei ole sellaisen aika, hän sanoi.

Toikan ja Latomaan mukaan Lindholmin äkillisen kuoleman jälkeen yhtyeessä on eletty sekavaa aikaa. Bändikavereiden kanssa on kuitenkin pidetty tiiviisti yhteyttä.

– Tällaisessa tilanteessa huomaa, että tiivistetään rivejä ja vähän katsellaan toistemme perään, Toikka kertoi.

Tuoreimmat aiheesta