Laura valitsi poikkeuksellisen hoitokeinon sydänsuruunsa: Matkusteli ja harrasti järkyttävät määrät seksiä

nainen ulkomailla
Voiko sydänsuruista päästä harrastamalla merkityksetöntä irtoseksiä? Tätä keinoa kokeili eräs nainen. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 06.06.2016 21:01

MTV LIFESTYLE

Sydämensä särkenyt, vastikään eronnut Laura Jane Williams pakkasi matkalaukkunsa ja kiersi maailmaa – mutta sen sijaan, että hän olisi kiertänyt kaikki legendaariset nähtävyydet, hän päättikin harrastaa irtoseksiä lukemattomien miesten kanssa. Mitä hän oikein oppi?

30-vuotias englantilainen kirjailija Laura Jane Williams matkusteli pitkin Eurooppaa ja Amerikkaa tavoitteenaan harrastaa merkityksetöntä seksiä mahdollisimman monen miehen kanssa.

Hän kirjoittaa The Sun -julkaisun sivuilla, että aina löytyi joku, jonka viedä kotiin. Hän tunsi olevansa vapaa ja itsenäinen nainen, jolla ei ollut tunnesiteitä mihinkään tai kehenkään.

nainen matkustaa

Hän halusi kokea merkityksettömiä yhden illan juttuja sen jälkeen, kun hänen pitkäaikainen miesystävänsä jätti hänet ja kihlasi Lauran ystävän. Kuusi vuotta valui viemäriin – ja sinä iltana Laura kumosi kurkkuunsa puolikkaan vodkapullon. Sydänsuruissaan hän halusi saada lohtua. Niinpä hän lensi hetken mielijohteesta Pariisiin ystävänsä luo juhliin ja löysi kuin löysikin hetkellistä lohtua ranskalaisen miehen sylistä.

”Raphael teki aloitteen rappusilla. Tiesin, että minä tahansa hetkenä kuka tahansa voisi tulla paikalle, mutta kun hän veti legginsini alas, en enää välittänyt siitä, että ainoastaan yksi ovi erotti meidät muista juhlijoista”, Laura kirjoittaa.

Mies kuitenkin kieltäytyi harrastamasta seksiä, mutta Laura koki, ettei se mitään – miehiä kyllä riittää.

Lauran mukaan potentiaalinen rakastaja löytyisi mistä vain: tutuista tai tuntemattomista. Miehet olivat valloitettavissa. Ja niinpä Laura päätti aloittaa seikkailunsa.

Hän järjesti tapaamisen miehen deittisivuston kautta ja hän tapasi DJ:nä toimivan Jayn. Tavattuaan ensin baarissa, 35 minuutin päästä Jay jo kaatoi Lauran sänkyynsä ja nosti naisen mekon korviin. Laura avasi kaikki vetoketjut, vyöt ja napit kiihkeästi huokaillen ja sitten hän olikin alasti sängyssä miehen kanssa, joka ei ollut hänen ex-poikaystävänsä.

Valitettavasti tätä kiihkeää hetkeä kesti vaivaiset 60 sekuntia.

matkustaminen

Seuraavaksi Laura matkusti Michiganiin töiden puolesta. Siellä hän tapasi 18-vuotiaan Chadin, joka otti heti ohjat makuuhuoneessa. Laura jäi koukkuun ja toivoi miehen vierailevan luonaan jokaisena iltana. Hän ärsyyntyi, kun mies tekstannut takaisin tai jos mies viivytteli liikaa ennen seksuaalista kanssakäymistä.

Kuusi viikkoa sen jälkeen, kun he olivat aloittaneet seksisuhteen, Laura näki Chadin toisen vaaleaverikön kanssa. Kun Chad saapui tuona päivänä Lauran asuntoon, minuuttien sisällä he päätyivät sänkyyn.

Laura veti miehen makuuhuoneeseen ja työnsi hänet sängylle.

“Haluan, että panet minua niin kovaa kuin olisin l*tkasi, OK? Pane minua, äläkä lopeta”, Laura kertoo sanoneensa.

Kun Laura saapui kotiin Amerikan matkaltaan, hänen seksiseikkailunsa eivät päättyneet siihen.

Seuraava kohde oli Italia, jossa Laura kävi opettamassa. Ja siellä miehiä riitti. Yksi miehistä oli opettaja, jonka kanssa he harrastivat seksiä koulun tiloissa.

Sitten oli ”Iso D” – Lauran mukaan miehellä oli isoin ja vallattomin ”pakoputki”, minkä hän oli elämänsä aikana kohdannut.

Laura huomasi, että miehet rakastivat takaa-ajoa ja hän saikin heidät kuvittelemaan, että koko juttu oli ollut alun perinkin heidän ideansa.

Laura koki, että hän oli ohjaksissa. Hän saattoi napata miehen baarista kuin baarista.

Yksi miehistä oli 19-vuotias yhden lapsen isä, jonka kanssa Laura harrasti seksiä joka ikinen ilta kuukauden ajan. Laura kertoo kohdelleensa miestä kuin roskaa – ja kaikki kuitenkin päättyi siihen, että nuori mies juoksi Lauran perässä yllään pelkkä pyjama ja kertoi olevansa rakastunut häneen.

Laura tapasi toisessa yliopistossa kollegan, jota hän oli silmäillyt jonkin aikaa ja sanoi tälle: “Hei. Olen katsellut sinua ja mielestäni sinun tulisi käydä luonani. Huoneessani. Huone 342.”

Ja mies sanoi: “Minä tulen heti.”

Laura sulkenut naisiakaan pois “listaltaan” – hän päätyi hyvin erikoiseen seksisuhteeseen yhden naisystävänsä kanssa. Heillä oli outo ja sekava suhde kuuden viikon ajan, mutta Laura tapaili myös miehiä tuon ajan. Kyseinen naisystävä sai tehdä Lauralle mitä vain, mutta Laura ei koskaan nähnyt tätä alasti. Ei kertaakaan. Eikä Laura saanut edes koskea häneen.

Lopulta Laura alkoi ottaa kaikkiin etäisyyttä. Laura ei halunnut kenenkään rakastavan häntä tai kohtelevan häntä kunnioittavasti – koska hän ei edes itse kunnioittanut itseään.

Hän tajusi olevansa tuhoisalla tiellä ja päätti muuttaa elämänsä.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen täällä.

Ja niinpä hän päätyi nunnaluostariin Italiassa, Chiostro di Sant’Agostinoon. Hän luuli päätyvänsä nunnien ympäröimäksi, mutta paikalla oli vanhempia munkkeja. Ja he auttoivat Lauraa selviytymään. Laura lupautui elämään selibaatissa tuon ajan.  Viimeiset vuodet Laura oli elänyt suuna päänä ja viimein hänellä oli aikaa hidastaa ja miettiä elämäänsä. Ja sitä hän oli tarvinnut.

Luostarissa oli yksinkertaiset huoneet, kaakeloidut lattiat, valkoiset seinät. Kuumaa vettä ei ollut. Patja oli ohut ja kova. Laura jakoi huoneen toisen naisen kanssa, joka oli toiminut aiemmin mallina.

Lauralle kokemus oli tärkeä. Hän koki vihdoin pääsevänsä eroon kaikista näistä huonoista, epäonnistuneista ihmissuhteista ja sai paranella haavojaan rauhassa. Hän opetteli kieltä, mutta tärkeintä hänelle itselleen oli oppia olemaan hiljaisuudessa. Lopulta Laura oppi jälleen rakastamaan itseään ja muita. Hän vietti luostarissa kolme kuukautta, ennen kuin palasi kotiinsa Englantiin.

11 kuukauden, kahden viikon ja kolmen päivän päästä selibaattilupauksestaan hän tapasi miehen.

Ja seksi oli parasta, mitä Laura oli koskaan kokenut.

He harrastivat seksiä uudestaan, uudestaan, vielä aamullakin.

Ja se oli hänen mukaansa ihanaa.

Miten suomalaismiehet lähestyvät naisia baarissa?

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde: The Sun

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde