Parisuhteessa monikaan asia ei tunnu yhtä kamalalta kuin yllättävä tieto siitä, että kumppanilla on joku toinenkin. Petetyt kertovat, miltä kumppanin uskottomuus tuntuu.
Jos kumppani jää kiinni pettämisestä, ei ole väliä, oliko kyseessä yhden illan juttu vai pidempi salasuhde. Tieto satuttaa joka tapauksessa. Myös tapa, jolla uutiseen suhtaudutaan, vaihtelee. Hiljattain uutisoitiin esimerkiksi tapauksesta, jossa eräs nainen otti käyttöönsä erittäin kylmän taktiikan saatuaan miehensä kiinni rysän päältä.
Metro-sivusto haastatteli brittejä, jotka ovat kokeneet petetyksi tulemisen tuskan. Petetyt paljastivat, mitä oppivat rankasta kokemuksestaan.
Ally:
Ally sai kuulla ex-kumppaninsa pettäneen, kun mies kertoi lähtevänsä kauppaan, eikä palannut takaisin kotiin. Allyn silittäessä miehen työvaatteita mies kertoi hakevansa sanomalehden kaupalta, mutta ei tullutkaan takaisin.
– Hänen äitinsä soitti minulle myöhemmin tuona päivänä kertoakseen, että mies halusi avioeron.
Kävi ilmi, että mies oli pettänyt työtoverinsa kanssa, ja naisen aviomies oli saanut tietää. Ennen "kauppareissua" aviomies oli soittanut miehelle kertoakseen, että oli tulossa käymään ja selvittämään tilannetta.
– Minulla ei ollut aavistustakaan. Hän oli hiljainen saatuaan puhelun, mutta rehellisesti sanottuna minulla ei ollut aavistustakaan.
Ally kertoo miehen pettäneen jo silloin, kun pariskunnan lapsi oli kolmen kuukauden ikäinen, mutta tuolloin parisuhde oli saanut jatkua.
– Neuvo, jonka antaisin (niin kornilta kuin se kuulostaakin), on se, että aika todella parantaa.
LUE MYÖS: Suomalaisten uskomattomat kolmiodraamat: "Vaimoni ei vieläkään tiedä, että olen pettänyt"
Ally huomauttaa, että vaikka ensimmäinen tunne onkin aina musertava, hän ymmärtää nyt jälkikäteen olevansa kokemuksen vuoksi vahvempi, eikä hän koskaan antaisi kenenkään kohdella häntä enää toiste samalla tavalla.
– Se jättää arvet. Olin painajaismainen nykyiselle aviomiehelleni alkuvaiheessa, joten sitä pitää antaa itsensä luottaa toisiin uudelleen, eikä tuomita kaikkia jonkun toisen virheen vuoksi.
– Mikä tärkeintä, arvosta itseäsi tarpeeksi, jotta et ota muiden roskaa vastaan.
Sarah:
Sarah kertoo maanneensa miehensä vierellä sängyssä, kun miehen puhelimeen saapui tekstiviesti sähköpostiosoitteesta, jonka nainen painoi mieleensä.
– Kysyin, keneltä se oli. Hänellä oli syyllinen ilme, eikä hän antanut minun katsoa.
Mies ei tajunnut Sarahin nähneen osoitteen, jonka nainen kirjoitti Facebookiin löytäen naisen, jolle se kuului. Sarah laittoi hänelle viestiä, ja sai kuulla, mitä oli tapahtunut.
– Hänen (miehen) tavallaan täytyi tunnustaa. Käskin rauhallisesti häntä lähtemään, ja soitin äidilleni.
LUE MYÖS: Salarakas kertoo: Nämä merkit paljastavat, että miehesi pettää
Pettämisen tapahtuessa pari oli ollut yhdessä kahdeksan kuukauden ajan. Välirikon jälkeen pari palasi yhteen, ja nyt he ovat olleet yhdessä neljä vuotta.
– Tämä tuntuu täysin erilaiselta parisuhteelta. Luulen, että piti erota, jotta se toimisi.
Steve:
Steve oli ollut yhdessä puolisonsa kanssa yliopistosta lähtien. Valmistumisen jälkeen pari oli muuttanut yhteen, hankkinut kissan ja aloittanut ensimmäisissä työpaikoissaan.
– Hän vaikutti pärjäävän töissään todella hyvin, ja tuli hyvin toimeen muun tiimin kanssa. Heillä vaikutti olevan paljon yhteisiä iltoja ulkona, mikä ei ollut ongelma – oletin, että se oli vain hyvin sosiaalinen toimipaikka.
Erään kerran tullessaan perjantaina töistä aiemmin kotiin huonovointisuuden vuoksi Steve aisti jonkin olevan pielessä.
– Kuulin ääniä makuuhuoneesta, mikä oli outoa, ja alkuun luulin, että meillä oli murtovarkaita. Menin ovelle, avasin sen, ja voi varmaan arvata, mitä löysin.
– En tiennyt, mitä sanoa, ja vain seisoin siinä. Mies nappasi vaatteensa ja lähti, ja lopulta tyttöystäväni kertoi minulle kaiken.
Kävi ilmi, että useimpina iltoina, kun Steve oli luullut kumppaninsa olleen ulkona työkavereidensa kanssa, hän olikin ollut vain kyseisen miehen kanssa.
LUE MYÖS: 8 syytä, miksi tosimies ei petä rakastamaansa naista
– Häädin hänet pois, emmekä puhu toisillemme enää. Viimeisten tietojen mukaan he ovat edelleen yhdessä.
– Luulen ihmisten olettavan, että vain petettyjä naisia sattuu, mutta minä olin täysin murtunut. On vienyt paljon aikaa pystyä luottamaan uudelleen johonkuhun.
Ella:
Lontoolainen Ella oli ex-kumppaninsa kanssa puoli vuotta. Mies petti Ellaa koko suhteen ajan.
Ella kertoo äitinsä saaneen vakavan astmakohtauksen ja menehtyneen viikko siitä, kun Ella oli alkanut seurustelemaan uuden poikaystävänsä kanssa. Miehellä riitti kärsivällisyyttä olla tyttöystävänsä tukena, mutta Ella kertoo, ettei tämä lopulta ollutkaan sitä, mitä sanoi olevansa.
– Suhteemme loppua kohden tarkistin tilitositteen, josta selvisi, että hän oli ottanut minun tililtäni rahaa ja laittanut sen jonkun toisen tilille.
Mies väitti antaneensa rahat siskolleen. Tämä siitäkin huolimatta, ettei tilin omistajan sukunimi ollut lainkaan sama kuin miehellä, vaan päinvastoin kuin miehen perusbrittiläinen nimi, naisen sukunimi oli eksoottisempi. Ella etsi tytön Facebookista, josta ihonvärin perusteella oli helppo päätellä, ettei kyse ollut miehen siskosta. Ainakaan häntä ei aiemmin oltu mainittu lainkaan.
Ella laittoi naiselle viestiä, ja kysyi, mikä homman nimi oikeastaan oli.
– Tyttö soitti minulle kyynelissä, hän oli miehen tyttöystävä, eikä voinut uskoa, että tämä petti.
LUE MYÖS: Varattujen deittisivusto paljastaa: Yksi horoskooppimerkki pettää selvästi eniten
Naiset päättivät mennä selvittämään asian yhdessä miehen luo. Paikan päällä mies väitti, ettei tuntenut Ellaa, ja loppujen lopuksi toinen nainen uskoi miestä ja jäi suhteeseen tämän kanssa.
– Olen vihdoin löytämässä itsevarmuutta puhua hänen kaltaisistaan sosiopaattisista miehistä, jotta muut naiset eivät lankeaisi ansaan, Ella toteaa.
Lähde: Metro
lomake
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.