Lauri Tilkanen kertoo haasteistaan legendaarisena Olavi Virtana: "Sitä ääntä on aika mahdoton kenenkään imitoida"

1:40img
Julkaistu 03.10.2018 18:35
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Lauri Tilkanen kertoo valmistautuneensa rooliinsa Olavi Virtana erityisesti laulajan musiikin kautta.

VIDEO: Olavi Virta -elokuvan traileri

Näyttelijä Lauri Tilkanen esittää legendaarista suomalaista laulajaa Olavi Virtaa ohjaaja Timo Koivusalon uudessa elämäkertaelokuvassa. Virta on yksi Suomen kaikkien aikojen eniten levyttäneistä artisteista. Olavi Virta -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 5. lokakuuta.

Syventyäkseen rooliin Tilkanen kertoo tehneensä jonkin verran taustatyötä erityisesti Virran musiikin kautta. Näyttelijä sai myös paljon apua Koivusalolta, joka on Tilkasen mukaan Suomen paras Olavi Virta -asiantuntija. Tilkanen kertoo tiedostaneensa vahvasti velvoitteen, jonka roolin esittäminen toi mukanaan. 

– Varmasti Olavi Virta on ollut niin merkittävä niin isolle osaa suomalaisia. Musiikki on kulkeutunut eri sukupolville ja tarinat myös, niin se on aina iso vastuu lähteä näyttelemään olemassa ollutta henkilöä.

Elokuvassa kuullaan ainoastaan Virran omaa, alkuperäistä laulua. Tilkanen opetteli laulut kuitenkin tarkkaan jokaista hengitystä ja nyanssia myöten, jotta lopputulos vaikuttaisi mahdollisimman aidolta ja uskottavalta. 

– Sitä ääntä on aika mahdoton kenenkään lähteä imitoimaan. Lauloin kuvauksissa, mutta elokuvassa ääntäni ei kuulla. 

Lauri Tilkanen Olavi Virta -elokuva

Yhtenä vahvana teemana elokuvassa on Virran vakava alkoholismi, joka lopulta vei laulajan hengen. Tilkasen mukaan Virran elämä on tarina, joka piti tehdä elokuvaksi. 

LUE MYÖS: Martti Suosalo kertoo, miten valmistautui legendaariseen rooliin – sai apua imitaattorilta

– Tämä elämä on ollut niin monimuotoinen, että on tärkeää tuoda ihmisten tietoon miten se kaikki sitten tavallaan meni. 

Yhtenä haasteena elokuvassa oli Tilkasen mukaan se, kuinka Virran persoona tuodaan henkiin hänen musiikkinsa, uransa sekä henkilökohtaisten kamppailuidensa takaa.

– Jotenkin se, miten siihen ehkä pääsee, on juuri sen musiikin kautta.  

Tilkanen toivoo, että elokuva löytää yleisönsä niin vanhemmasta kuin nuoremmistakin ikäluokista. Nykypäivän nuorille sotien jälkeen musiikillista kulta-aikaansa eläneen Virran musiikki saattaa olla jo melko tuntematonta. 

Näyttelijä on sitä mieltä, että Virran musiikilla on kuitenkin edelleen vahva merkitys suomalaisille. Hän kertoo useiden ihmisten tulleen keskustelemaan hänen kanssaan Virrasta.

– Monilla on ollut jotain henkilökohtaisia muistoja Olavi Virrasta ja myös joillakin nuoremmillakin on ollut. Selkeästi sen on huomannut, että hän koskettaa isoa osaa suomalaisista. 

Tuoreimmat aiheesta

Lauri Tilkanen