Elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöskirja pysyy hylättynä, Lapin yliopisto tiedottaa.
Lapin yliopiston muutoksenhakulautakunta hylkäsi kokouksessaan Lauri Törhösen tekemän oikaisupyynnön.
Törhösen väitöskirja hylättiin vuoden 2023 lopulla. Törhönen vaati hylkäämispäätöksen mitätöimistä.
Kaikissa neljässä lautakunnan pyytämässä asiantuntija-arviossa esitettiin väitöskirjan hylkäämistä. Asiantuntijat ovat muualta kuin Lapin yliopistosta.
Lautakunnan mukaan väitöskirjakäsikirjoituksessa on huomattavia puutteita. Väitöskirjakäsikirjoitus sisältää perustelemattomia väitteitä ja asiavirheitä.
Puutteita on lähteissä ja niiden merkitsemisessä, aiemman tutkimuksen käsittelemisessä ja käsitteiden määrittelemisessä.
Metodologinen ja teoreettinen viitekehys puuttuvat. Lisäksi väitöskirjan muodossa on ongelmia ja sen puolustamisessa oli puutteita.
Väitöskirjaprosessia puitu useissa elimissä
Törhönen oli pyytänyt oikaisua ensin Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostolta.
Se hylkäsi Törhösen oikaisupyynnön viime vuoden tammikuussa. Nyt tehtyyn päätökseen ei voi enää hakea muutosta normaalein muutoksenhakutein.
Myös Tutkimuseettinen neuvottelukunta on käsitellyt Törhösen väitöskirjaprosessia.
Väitöskirjaprosessista jätettiin vuoden 2023 lopulla kaksi loukkausepäilyilmoitusta. Ne liittyivät epäilyyn väitöskirjan tekijän, ohjaajien ja esitarkastajien piittaamattomuudesta sekä esitarkastajien esteellisyydestä.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta katsoi viime kuun päätöksessään, etteivät Törhösen väitöskirjan esitarkastajat ja ohjaajat syyllistyneet hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkauksiin.
Sen mukaan Lapin yliopisto myös toteutti väitösasiaan liittyvän selvittelyprosessin huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti.
Törhösen väitöskirjatyössä käsitellään suomalaisen elokuvaohjaajan työn prosesseja.
Juttua täydennetty 14.4.2025 kello 17.52.