Leena Pakkasen rankka kokemus sijaisvanhempana: Tytön masennus johti tragediaan

Lapseton Leena Pakkanen ryhtyi sijaisvanhemmaksi ja otti hoiviinsa äidittömän Tuulin*. Masentunut tyttö kuoli 15-vuotiaana. Leena toivoo, että vastaavat tapaukset estettäisiin tehostamalla valvontaa sekä selkeyttämällä sijaisvanhemman roolia ja yhteistyötä sosiaaliviranomaisten ja hoitohenkilökunnan kanssa.

Muun muassa television aamuohjelmista tuttu Leena Pakkanen oli 1990-luvun puolivälissä hoitamassa hevostaan, kun hänen kännykkänsä soi.

– Oletko tallilla? Kuule, me tuotaisiin sinulle sinne yksi Tuuli, ystävätär sanoi luurin toisesta päästä.

– Mikä ihmeen Tuuli, Leena kysyi.

– Sellainen 12-vuotias tyttö. Älä kysele enempää.

Leena katseli, kun nuori tyttö hetken päästä saapui paikalle allapäin. Hän ei tuolloin tiennyt, että Tuulin äiti oli vasta kuollut ja Tuuli itse joutunut psykoosissa kriisiterapiaan.

Parivaljakko satuloi ratsun. Leena nosti tytön suomenhevosen selkään ja lähti taluttamaan tätä ulos.

– Siinä eläimen lähellä Tuuli yhtäkkiä jotenkin heräsi todellisuuteen. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja lähti ravaamaan pitkin kenttää. Siitä lähti meidän ystävyytemme.

Äiti ei pitänyt huolta

Leena alkoi käydä Tuulin kanssa viikonloppuisin ratsastamassa. Vähitellen tytön koko menneisyys aukeni.

– Tuulin äiti oli ollut paljon matkusteleva uranainen. Hän saattoi jättää lapsen yksin pitkäksikin aikaa. Vaikka äiti oli eronnut alkoholisti-isästä, myöhemmin hän sortui itsekin alkoholiin ja lääkkeisiin. Tuuli näki kaikenlaisia järkyttäviä tilanteita, Leena kertoo.

Tarinalla ei ollut kaunista loppua.

– Äiti oli viettämässä ties kuinka monensia kihlajaisiaan, kun hän käveli mereen ja hukkui sinne.

Tyttö muutti Leenan luokse

Tuuli oli vuoden kriisisijoitettuna ystävättären perheeseen. Kukaan lähiomaisista ei halunnut häntä luokseen. Pysyvämmän ratkaisun puutteessa tyttö oli vähällä joutua laitokseen.

– Ilmoitin, että minä olen käytettävissä. Kun Tuulilta kysyttiin, missä hän haluaisi olla, hän vastasi: "Leenan luona".

Leena kävi noin kolmen kuukauden pituisen sijaisperheille suunnatun PRIDE-koulutuksen. Sen jälkeen Tuuli muutti samaan kotiin asumaan.

Oksensi ruoat

Onnea ei kestänyt kauaa.

– Tuuli oli hyvin hiljainen ja hauras. Yhtäkkiä hän meni taas aivan lukkoon, Leena kertoo.

– Tuuli ei suostunut tulemaan ulos huoneestaan. Kun istuin viereen ja otin kainaloon, hän vain kyyhötti. Hän ei myöskään halunnut koskea ruokaan. Rohkaisin, että syö, syö, mutta hän ei suostunut mihinkään. Sitä oli kauheaa katsoa.

Jonkin aikaa Leena luuli tilanteen parantuneen, sillä hänen tullessaan töistä kotiin jääkaappi oli aina tyhjä.

– Sitten löysin vessanpöntön reunalta oksennusta. Tuulille oli kehittymässä bulimia.

Uusi sijaisperhe alkoholisoitunut

Leena kävi samalla psykologilla kuin Tuuli ja yritti kysellä siellä syitä tytön käytökseen.

– Psykologi ei vaitiolovelvollisuuteen viitaten suostunut auttamaan yhtään mitenkään. Tilannetta pahensi, etten ollut sen paremmin omainen kuin huoltajakaan. Ainoa asia, jonka sain kiskottua irti, kuului: "Tuuli on mennyt valtavasti eteenpäin".

Huoli lapsesta oli suunnaton. Vuoden päästä Leena oli aivan loppu. Kuukausittain vierailemassa käyneet sosiaalityöntekijät ehdottivat, että Tuuli menisi ammattimaiseen perhekotiin. Siellä äiti oli psykiatrinen sairaanhoitaja, ja perheessä muitakin samankaltaisen kohtalon kokeneita lapsia.

– Tuuli halusi itse muuttaa. Tutustumisristeilyllä kävi ilmi, että sijaisvanhemmat olivatkin alkoholisteja. He lähtivät kännäämään ja jättivät lapset yksin hyttiin. Juopottelusta tuli arkipäivää.

Lapset kertoivat asiasta sosiaaliviranomaisille.

– Heitä ei uskottu. Olisi kuulemma pitänyt olla todisteita. Kriisisijoituksesta vastanneelle ystävälleni sanottiin kaupungin sosiaalivirastossa, että he eivät voi valvoa kaikkia – heillä on 5 000 muutakin sijoitettua lasta.

Teki lopullisen päätöksen

Tuuli oli osoittanut merkkejä itsetuhoisuudesta jo pidempään.

– Hän olisi halunnut maalata luonani huoneensa seinät mustiksi. Koulukuraattorille hän jopa puhui itsemurha-aikeista, mutta salassapitovelvollisuus kielsi kertomasta siitäkään eteenpäin.

Tuuli ajautui huumeita käyttäviin punkkariporukoihin. Eräänä iltana vuonna 2000 joukko järjesti juhlat.

Ne "juhlat" olivatkin 15-vuotiaan Tuulin läksiäiset.

– Tuuli oli sanonut, että hän haluaa lähteä äidin luokse. Joku jengistä saattoi hänet junaradan varteen. Myöhemmin Tuuli tunnistettiin vasta bussilipusta, Leena sanoo.

Kantelun lopputulos pettymys

– Mietimme sokissa, miten ihmeessä näin voi käydä. Tuuli sijoitettiin alkoholistikodista aivan liian myöhään uuteen paikkaan. Senkö takia, että he olivat "ammattilaisia"? Minun luonani sosiaaliviranomaiset kyyläsivät jopa sängyn aluset ja likapyykit piilotettujen pullojen varalta. Se oli mielestäni aivan luonnollista, kaikkihan tehtiin lapsen parhaaksi.

Leenan ystävätär kanteli sijaisperheen ja sosiaaliviranomaisten toiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

– Sieltä vastattiin, että lakia ei ole rikottu – valvottu oli, vaikka lapsia ei oltu kuultukaan, Leena sanoo.

– Tuntuu, että sijaisperhesysteemi toimii, kunhan ei tule vaikeuksia. Kun niitä tulee, auttajaa ei löydy. Lisäksi viranomaisten älyttömästä vaitiolovelvollisuudesta pidetään kiinni viimeiseen saakka, vaikka lapsen etu vaarantuisi.

Huolenpitoa parannettava

Leena ei usko, että hän olisi ikinä saanut kokea vanhemmuutta ilman Tuulia.

– Ihmettelen edelleen, mistä sellainen Tuuli oikein tipahti minulle?

– Omia lapsia minulla ei ole koskaan ollut. Nuorena olin pitkäaikaisessa suhteessa iäkkäämpään mieheen, joka ei halunnut ruveta pesemään vauvapyykkiä. Se kelpasi silloin, koska olin hyvin urasuuntautunut. Nelikymppisten lähestyessä hinguin lasta, mutta silloinen parisuhde ulkomaalaiseen mieheen ei sallinut sitä. Sitten asia vain jäi.

Leena toivoo, että sijaisvanhempien asemaa parannettaisiin.

– Sijaisvanhempi ei ole omainen eikä huoltaja. Siinä jäädään kokonaisen kehän ulkopuolelle. Pitää miettiä jopa sitä, miksi lasta kutsuu. Minä kerroin aina kaikille, että Tuuli on kaveri, joka asuu minun luona.

– Olen myös sitä mieltä, että sijaisvanhempien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden lasta hoitavien pitäisi pystyä puhumaan lapsen asioista enemmän ja avoimemmin. Jos se vaatii lakimuutoksia, niin muutettakoon lakeja.

* Tuulin nimi muutettu.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat