BBC World Questions -ohjelmaa nauhoitetaan keskiviikkona Helsingissä. Ohjelman jaksoja kuvataan ympäri maailmaa.
MTV Uutiset Live oli paikalla keskiviikkona, kun BBC oli valmistelemassa tämänkertaisen World Questions -keskustelutilaisuuden Finlandia-talolla.
– Ohjelman idea on kertoa maailman englantia puhuville ihmisille ohjelmassa esittelemästämme maasta ja siitä, mitkä asia siellä ovat tärkeitä ja miten niistä keskustellaan, BBC:n konkaritoimittaja Jonathan Dimbleby kertoo.
Miksi olette tänään Suomessa?
– Voin vastata tuohon sanomalla, miksi emme olisi Suomessa, Dimbleby toteaa.
– Suomen on sanottu olevan maailman onnellisin maa monella mittarilla. Se saa minut ajattelemaan, miten he tekevät sen. Jos se on totta, niin se on luultavasti vähän monimutkaisempi asia.
Dimblebyn juontamaan paneelikeskusteluun osallistuvat SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari, kansanedustajat Riikka Purra (ps.) sekä Elina Lepomäki (kok.) ja vapaa toimittaja Jari Hanska.
Paljon tilaa, vähän ihmisiä
Konkaritoimittaja kertoo, että myös hiljattain pidetyt eduskuntavaalit lisäävät kiinnostusta Suomea kohtaan.
– Toiseksi suurin puolueenne on maahanmuuttovastainen oikeistopuolue, mutta ei silti ole hallituksessanne, Dimbleby sanoo viitaten perussuomalaisiin.
Dimbleby kertoo käyneensä Suomessa pariin otteeseen aiemminkin.
Tällä kertaa kuitenkin yksi asia sai hänet ihmetyksen valtaan.
– Helsinki on hyvin hiljainen. Kaduilla oli vähän ihmisiä ja vaikka kuinka paljon tilaa, jos vertaa esimerkiksi Lontooseen. Tiedän, ettei se tunnu ihmeelliseltä, jos asuu tai työskentelee täällä, Dimbleby sanoi.