Kuulantyöntäjä ja kaksinkertainen maailman vahvin mies Geoff Capes on kuollut 75-vuotiaana.
Brittiläisen Capesin poismenosta kertoo hänen perheensä.
Capes edusti Britanniaa kolmissa olympialaisissa vuosina 1972–1980. Hän pitää edelleen hallussaan 44 vuotta sitten tekemäänsä maan kuulantyöntöennätystä.
Olympialaisissa Capes oli parhaimmillaan viides. Hän voitti kaksi kultaa Kansainyhteisön kisoissa ja EM-halleissa 1970-luvulla.
Yleisurheilu-uransa jälkeen Capes kisasi voimailussa. Hän voitti maailman vahvimman miehen tittelin kahdesti vuosina 1983 ja 1985.
Capes oli 1980-luvulla tunnettu hurjasta voimastaan. Hän taivutti tv-ohjelmissa puhelinluetteloita ja terästä, oli mukana brittiläisessä pop-kulttuurissa ja esiintyi mainoksissa.