Jaakko Saariluoman luotsaamassa LEGO Masters -ohjelmassa kahdeksan kahden hengen joukkuetta kilpailee parhaimman legorakentajan tittelistä ja muhkeasta rahapalkinnosta.
LEGO Masters Suomi -sarjan toinen tuotantokausi starttaa sunnuntaina 9. huhtikuuta. Tälläkin kaudella legorakentajat kilpailevat 10 000 euron palkinnosta, matkasta Legolandiin sekä LEGO Masters -tittelistä.
Kevään aikana jaksoissa nähdään entistä vaikeampia ja näyttävämpiä haasteita. Kaudella tullaan rakentamaan massiivisia, lähes kahdenkymmenen tunnin rakennelmia, mutta myös pikahaasteita, joissa testataan kilpailijoiden mielikuvitusta ja sorminäppäryyttä.
Tutustu toisen kauden kilpailijoihin!
Hannes, 38 ja Mika, 41, Siilinjärvi
Tämä Siilinjärvellä asuva pariskunta rakennutti juuri omakotitalon, jonka erikoisuutena on se, että sieltä löytyy oma huone LEGO-rakennelmille.
Johtavana lääkärinä toimiva 38-vuotias Hannes löysi rakkaan LEGO-harrastuksen jo varhaislapsuudessa leikittyään isänsä vanhoilla LEGO-palikoilla. Hannes rakastaa LEGO-palikoissa järjestelmällisyyttä ja ennakoitavuutta, joka mahdollistaa kädentaidottomalle mielikuvituksen toteuttamista luovalla tavalla. Hannes rakentaa 8-vuotiaan poikansa kanssa erilaisia LEGO-sarjoja, etenkin sarjakuva-aiheiset rakennelmat ovat mieleen.
Lue myös: Lego Masters -ohjelman voittajat Julius ja Tino – erikoisosaamiset yhdistivät: ”En olisi ikinä uskonut, että löytyy noin hyvää tiimiparia”
Mika toimii ensihoitajana ja harrastaa LEGO-rakentamisen lisäksi viherkasveja. Mika harrasti nuorempana aktiivisesti LEGO-rakentamista, mutta vanhetessa se jäi pois – kunnes kuvioihin tuli Hannes. Mika kokee, että jopa pienissäkin ja yksinkertaisissa LEGO-rakennelmissa voi olla kauneutta ja nokkeluutta.
Aura, 28, Tampere ja Oskari, 20, Rovaniemi
Auran ja Oskarin tiet kohtasivat LEGO Masters Suomen hakuprosessin kautta, jolloin he erittäin nopeasti huomasivat, että toisen kanssa on helppo rakentaa.
Arkkitehtiopiskelija Aura harrastaa harrastusten kokeilemista, etenkin taideharrastuksia sen eri muodoissa. Eniten mieleen ovat piirtäminen, maalaus, digitaalinen taidemuoto sekä taidemuseoissa käyminen. Viime aikoina mukaan on tarttunut myös LEGO-harrastus. Auralla on vahva arkkitehtoninen, kuvausveistollinen sekä matemaattinen tausta, joka mahdollistaa sen, että hänellä on erittäin hyvä tilan havainnoimisen kyky.
Kilpailun nuorin osallistuja Oskari on rakentanut LEGO-palikoilla aina: rakentaminen alkoi DUPLO-ikäisenä ja varsinainen LEGO-harrastus alkoi 6-vuotiaana, kun hän sai syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen LEGO-settinsä. Oskarin erikoisosaamista on ehdottomasti minifiguurien skaalassa rakentaminen ja suosikkiaiheita ovat popkulttuuri, dioraamat sekä ajoneuvot. Oskari myös suunnittelee vapaa-ajallaan digitaalisesti minifiguureita. Hän haaveilee, että mahdollisesti joskus voisi puuhata LEGO-palikoiden parissa työkseen.
Tapani, 38, Nurmes ja Mikko, 37, Lieksa
Tapani – tuttavallisemmin Tappi – ja Mikko ovat lapsuusajan parhaimmat ystävät, joiden ystävyys on säilynyt katkeamattomana useamman vuosikymmenen. Nykyään heitä yhdistää samassa orkesterissa soittaminen sekä tietenkin LEGO-palikoilla rakentaminen.
Rakennusinsinööri Tappi soittaa trumpettia ja harrastaa rakentamisen lisäksi mehiläisten tarhausta sekä metsästystä. Tappi rakentaa pääasiassa poikansa kanssa ja heidän yhteisten rakennelmien aiheina on monesti Minecraft. Kun Tappi rakentaa yksinään, tykkää hän enimmäkseen näpertää Technic-sarjan parissa. Teknisyys LEGO-palikoissa on asia, joka Tappia kiinnostaa ja hän kertookin, että pienenä hänen suurin haaveensa oli tulla LEGO-insinööriksi. Hän on jo insinööri, kenties kilpailun myötä tuo lapsuuden haave tulee vihdoin saavutettua.
Lue myös: Ruotsalainen David voitti 1 200 kiloa Lego-palikoita – rakentaa nyt uskomatonta Volvoa: "He pitävät minua edelleen hulluna"
Mikko on parinsa lailla insinööri. Hän kuvailee olevansa jalat maassa ja pää pilvissä haahuileva perfektionisti, joka jättää avoimet asiat kesken ja levälleen. Mikko rakastaa nauramista sekä suomen kielellä leikittelyä. Mikko tykkää LEGO-palikoilla rakentamisesta, koska ne voi aina järjestellä uudelleen ja uudelleen, eikä vain yhtä ja ainoaa valmista lopputulosta ole olemassa.
Heidi, 44, Helsinki ja Satu, 43, Vaasa
Heidin ja Satun tiet kohtasivat LEGO Masters Suomen hakuprosessin yhteydessä, jolloin he huomasivat, että heitä yhdisti monet mielenkiinnon kohteet – etenkin rakkaus LEGO-palikoita kohtaan. He innostuivat yhdessä rakentamisesta välittömästi ja hetken kuluttua he totesivat, että tässä on hienon ystävyyden alku.
Taitelija Heidin voi löytää rakentamassa LEGO-palikoilla silloin, kun kädet eivät ole savessa. Keramiikkataiteilijana työskentelevä Heidi rakensi ennen koronaa veljenpoikiensa kanssa. Koronarajoitteiden vuoksi hän ei enää tuttuun tapaan päässyt sukeltamaan heidän lelulaatikkoonsa, joten Heidi päätyi ostamaan omia palikoita. Nykyään Heidi rakentelee viikoittain kissa seuranaan. Enimmäkseen hän tykkää luoda arkkitehtuuria, kaupunkikuvaan arjen sattumuksia sekä pieniä hauskoja hetkiä.
Satu on innostava ja idearikas, ja innostuu itsekin helposti. Satu rakastaa LEGO-palikoiden abstraktiuden ja realismin välimaastoa: tänään yksi pala on luistin ja huomenna se on ovenkahva tai kaverin nenä. LEGO-harrastus on Sadulle ennen kaikkea hauskanpitoa, rentoutumista ja uuden luomista. Satu kokeekin, että luova mieli tarvitsee käsillä tekemistä, jotta pään saa tyhjentymään.
Jari, 37, ja JP, 43, Kouvola
JP ja Jari ovat kohdanneet yhteisten töiden merkeissä ja huomasivat nopeasti, että heitä yhdistävät samanlainen huumorintaju sekä tietenkin LEGO-palikat.
Myyntipäällikkö Jari harrastaa makrokuvaamista sekä biljardin pelaamista. Biljardista Jari on voittanut lukuisia palkintoja ja nyt hakusessa onkin LEGO-pysti näiden rinnalle. Jari on kahden tyttären isä, ja nykyään LEGO-rakentaminen pyörii tyttärien toiveiden varassa, mutta jos Jari saa päättää mitä rakennetaan, syntyy keskiaikateemaan liittyviä rakennelmia.
Taikuri JP tekee muun muassa ilmapallotaiteilijan töitä, jossa vaaditaan hyvää kolmiulotteisuuden hahmotuskykyä. JP uumoilee, että hänen 3D-hahmotuskykynsä on kehittynyt lapsena hänen leikkiessään LEGO-palikoilla. JP harrasti nuorempana LEGO-rakentamista ja koska hänellä ei ollut valmiita settejä, kaikki rakennelmat olivat improvisoituja. Vuonna 2010 suuri Star Wars -fani JP huomasi lentokentällä hänelle rakkaaseen elokuvasarjaan liittyviä settejä ja tietenkin sellainen oli kotiutettava. Sillä hetkellä LEGO-palikat palasivat JP:n elämään. Nykyään kokoelma on kasvanut eikä loppua näy: palikat ovat tulleet jäädäkseen.
Lue myös: "Ei ehkä ensimmäinen asia, jota lähtisi moottorisoimaan" – näin kunnianhimoisia projekteja Lego-mestarit ovat työstäneet
Janette, 43 ja Jami, 43, Pori
Kaksoset Jami ja Janette ovat kuin yö ja päivä; Janette on pirskahteleva sekä puhelias ja Jami on rauhallisempi.
Muusikko Jami on viiden lapsen isä, joka elää tällä hetkellä vahvasti perhearkea, sillä vanhin lapsi on vasta 8-vuotias. Jami rakentaa LEGO-palikoilla lastensakin kanssa, mutta kun hän haluaa rentoutua ja ottaa aikaa itselleen, ryhtyy hän rakentamaan jotain vain itseään varten. Parasta LEGO-palikoissa on Jamin mukaan se, että kaikki aloitetaan tyhjästä, palasia sovittamalla yhteen pian onkin kasassa älyttömän hieno avaruusalus.
Graafinen suunnittelija Janette on hersyvä persoona, joka löytää iloa kaikkialta. Janette on innokas teatteriharrastaja: hän näyttelee, tekee käsiohjelmia sekä suunnittelee julisteita. Janette myös laulaa ja kerää innokkaasti vinyylilevyjä. Janette on viimeksi rakentanut aktiivisesti nuorempana Jamin kanssa. Nyt aikuisiällä harrastus on pikkuhiljaa käynnistynyt uudelleen. Janette kertoo, että LEGO-palikoissa kiehtoo niiden tuoma loputon mahdollisuus. Hänen rakennusfilosofiansa on se, että mitään ei rakenneta seteistä, vaan kaikki keksitään itse.
Suvi, 38, Vantaa ja Pyry, 40, Espoo
Röntgenlääkäri Suvi ja projektipäällikkö Pyry ovat tutustuneet toisiinsa Suvin työkaverin eli Pyryn vaimon kautta. Suvi kaipasi melko raskaan koronavuoden jälkeen iloisempaa ajateltavaa ja LEGO Masters Suomi tarjosi juuri sellaista hyväntuulista viihdettä, jolle oli tarvetta. Puoliksi vitsillä laitettu viesti ohjelmaan osallistumisesta muuttuikin sitten oikeaksi suunnitelmaksi, kun Pyry oli heti messissä.
Suvi on tiedenainen ja huippuasiantuntija, mutta samaan aikaan kotona ison perheen äitinä rutinoitunut delegoimaan tehtäviä muillekin. Suvi on rakennellut satunnaisesti DUPLO-ikäisestä, mutta omat palikkavarastot alkoivat tosin kasvaa vasta lasten myötä. Suvi on aina tykännyt LEGO-palikoista, koska niissä yhdistyy sopivasti taiteellisuus ja järjestelmällisyys, lisäksi ne ovat kertakäyttökulttuurissa virkistävä poikkeus: muoti, joka ei mene ohi vaan on pysynyt käytössä sukupolvien yli.
Pyry on aloittanut LEGO-palikoiden parissa viisivuotiaana, eikä ole sittemmin lopettanut. Pyryllä onkin settejä kaikilta vuosilta vuodesta 1986 alkaen. Hän arvostaa palikoissa erityisesti sitä, että sama harrastus voi yhdistää aikuista keräilijää ja kaksivuotiasta sukulaistyttöä. LEGO-palikat ovat pohjimmiltaan lasten lelu, mutta ilman yläikärajaa. Lisäksi palikat ja minifiguurit ovat juuri oikealla tasolla yksityiskohtaisia ja suurpiirteisiä, ihmisen mieli täydentää sen mikä mallista puuttuu.
Alisa, 32 vuotta ja Mika, 34, Pirkkala
Pirkkalassa asuva pariskunta, liikennevirkailija Alisa ja käyttöönottoinsinööri Mika, ovat pienen lapsen vanhempia. He alkoivat harrastamaan LEGO-rakentamista, kun Mika päätti muutama kuukausi ennen lapsen syntymää ostaa ison satsin LEGO-palikoita. Pian pariskunta huomasikin, että niillä rakentelu on myös aikuisille kivaa ajanvietettä.
Alisa kertoo, että he Mikan kanssa täydentävät toisiaan rakennuspareina: Alisa ideoi ja Mika toteuttaa. Alisa rakastaa glitteriä ja violettia väriä, jotka toistuvat heidän rakennelmissaan. Hän keräilee LEGO Botanical -settejä, joissa kiehtoo realistisen orgaaninen muotokieli. Alisa rakentaa lapsen kanssa päivittäin DUPLO-palikoilla, joita hän on oppinut arvostamaan aivan uudenlaisella tavalla lapsen myötä.
Alisa on kissaihminen ja Mika koiraihminen, joten tästä voikin jo päätellä, että Mika on vastakohta Alisalle. Kun Alisa ideoi rakennelmia, Mika tarttuu tuumasta toimeen ja lähtee insinöörimäisellä otteella lähestymään rakennelmaa kuin rakennelmaa. Mika on rakentanut LEGO-palikoilla lapsesta asti ja niillä rakentaminen on kiinnostanut aina. Mikaa kiinnostaa erityisesti liikkuvien osien rakentaminen sekä robotit ja mahdollisimman isot ja näyttävät luomukset.