Espanjalaislehti Marca kertoo, että Cristiano Ronaldo on laittanut nimensä jättisopimukseen. Uusi joukkue on Saudi-Arabiassa pelaava Al-Nassr. Ronaldo tienaa käsittämättömät 200 miljoonaa euroa kaudessa.
MAINOS
Jalkapallon MM-kisat
20.11.–18.12.MTV ja C More esittivät MM-turnauksesta 22 ottelua suorina lähetyksinä!
Sopimus astuu Marcan mukaan voimaan 1.1.2023 ja on kahden ja puolen vuoden mittainen. Ronaldo saa vajaan 100 miljoonan euron allekirjoitusbonuksen. Lehti kertoi viime viikolla siirron olevan vireillä.
Sopimuksen kokonaisarvo tekee Ronaldosta maailman parhaiten palkatun urheilijan.
Ronaldo ja Manchester United purkivat marraskuun lopussa sopimuksensa. Muutamaa päivää ennen Ronaldo antoi Piers Morganille kohuhaastattelun, jossa teki selväksi, että tie ManU:ssa on tulossa päätökseensä. Hän ehti tällä kertaa edustaa Unitedia reilun vuoden.
Ronaldon kipparoima Portugali kohta tiistaina MM-kisojen neljännesvälierässä Sveitsin.