Lehti: Sarasvuo ja Kuitunen naimisiin kesällä?

Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo
Virpi Kuitunen ja Jari SarasvuoLehtikuva
Julkaistu 19.04.2010 07:57(Päivitetty 19.04.2010 08:06)

Kauppalehden kolumnissa vihjataan, että liikemies Jari Sarasvuo ja Virpi Kuitunen menisivät tänä kesänä naimisiin.

Pany Bygone -nimimerkillä kolumnia kirjoittava henkilö kertoo kolumnissaan tilanteesta, jossa ihmiset paljastavat kesän suunnitelmiaan. Yksi ryhmään kuuluva henkilö kertoo osallistuvansa kesällä häihin. Henkilö myös lipsauttaa kenen häät ovat kyseessä.

– Jar… Siis Sarasvuon, Bygone kirjoittaa henkilön sanoneen.

Paljastuksen tehneeltä henkilöltä kysytään, milloin häät ovat. Vastaus ei kuitenkaan paljasta enempää.

– En mä voi kertoa, mä puhuin nytkin jo liikaa.

Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo. Kuva: Lehtikuva.

Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo. Kuva: Lehtikuva.

Sarasvuon ja Kuitusen häistä kertova kirjoitus on kolumni, joka eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Kolumnissa on kuitenkin tarkoitus käsitellä ajankohtaisia aiheita, joten hääväitteen taustalla lienee oikea tilanne.

Sarasvuo ja Kuitunen astuivat parina julkisuuteen syyskuussa 2009. Pariskunta meni kihloihin saman vuoden jouluna. Molemmat ovat kuitenkin pysynyt julkisuudessa vaitonaisena suhteestaan ja sen etenemisestä.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jari Sarasvuo