Riikka Purran (ps.) 15 vuoden takaiset rasistiset kirjoitukset ja Mikkel Näkkäläjärven (sd.) kissan pahoinpitely vuonna 2006 ovat kummatkin herättäneet julkista kritiikkiä. Huomenta Suomessa keskusteltiin siitä, millaista on sopiva katumus ja onko anteeksipyynnön loputon vaatiminen tekopyhää.
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja yrittäjä Jari Sarasvuo eivät halua vertailla, kumpi vanhoista teoista on pahempi.
– Olemme täällä parantamassa julkista keskustelua, ja asettamalla nämä johonkin moraaliseen vaakaan pilaa sen, mitä on mahdollisuus tehdä tässä keskustelussa, Sarasvuo vastaa.
Vanhojen tekojen ja tekstien kaivaminen on piispa Laajasalon mukaan median tehtävä. Välillä totuus on ikävä, mutta se ei Laajasalon mukaan tarkoita, ettei asioita pitisi tuoda julkisuuteen.
– Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että koko yhteiskuntamme moraali ja toimivuus perustuu anteeksiantamiselle. Anteeksiantamiselle siinä mielessä että on joku piste, jossa syyllisyys ja häpeä loppuvat, eikä vatkata samaa juttua.
Myös Sarasvuon mielestä on suotavaa, että synnit nostetaan käsiteltäväksi. Tämä on perusteltua sekä Purran että Näkkäläjärven tapauksessa. Hän kuitenkin nostaa kysymykseksi sen, minkä mittaluokan asian jatkokäsittely ansaitsee.
– Jos armo tarkoittaa, että saa jatkaa matkaa eteenpäin, että ihmisellä olisi mahdollisuus tulla parempi, kypsempi versio itsestään – jos ihmiskuvamme on se, että ei ole mitään armoa, niin ei ole mitään toivoa yhdessä eteenpäin pääsystä, hän toteaa.
Lue myös: Purra: Perussuomalaiset ei aio "ripittäytyä" tai tehdä muitakaan temppuja RKP:n toiveesta
Puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kommentoi menneisyyden virheitään
Häpeän sosiaalinen mittatikku
Niin Purra kuin Näkkäläjärvikin ovat saaneet tapauksista huolimatta jatkaa tehtävässään. Piispa Laajasalo nostaa esiin kirkkokäsikirjan ohjeen 1600-luvun lopulta, jolloin suoritettiin häpeärangaistuksia panemalla ihmisiä jalkapuuhun.
Ohjeen mukaan papin tuli varoittaa seurakuntaa, että vaikka rangaistusta suorittava sai kohdata siinä hetkessä häpeää, niin se, joka myöhemmin muistuttaisi tämän teoista vielä rangaistuksen nähtyään olisi itse syyllinen vielä suurempaan syntiin.
– Ajatuksena oli, että häpeälle asetettiin sosiaalinen mittatikku. Aika hauskaa, että tämä on tapahtunut muutama sata vuotta sitten verrattuna siihen, mikä nykymeno on.
Laajasalo jatkaa toteamalla, että kaikissa ihmisissä on sekä hyvää että pahaa.
– Meidän täytyy tavallaan nähdä myös se, että ei tämä maailma ihan puhtaaksi mene, varsinkaan sillä, että me kaveria kovin pitkään kuristamme.
Vapautus katumuksella
Sarasvuo toteaa vapautuksen synneistä tapahtuvan vain katumuksen kautta, ja lähtökohtana on, että tämä pitää pystyä julkisesti lausumaan.
– Minusta se on jäänyt vajaaksi, vaikka kyseessä on kaukainen tapahtuma, täysin kelvoton julkinen ajattelu.
Sarasvuon mielestä kulttuuristamme puuttuu terve suhtautuminen omaan virheeseen.
– Siinä on jotain sellaista, mikä estää ihmistä sanomasta että hei, tämä oli väärin, kadun sitä, voisinko saada anteeksi. Mutta se on jäänyt jotenkin pinnalliseksi, ja heti perään tulee näitä kummallisuuksia.
"Kaksoisstandardeja on"
Tapausten käsittelyä julkisuudessa ja mediassa on syytelty kaksoisstandardeista, sekä siitä, että vasemmistolaiset saavat asioita helpommin anteeksi kuin oikeistolaiset. Laajasalosta kärsimyksen kilpailuttaminen on hankalaa, tai sen vertailu, kuka on kaikista syntisin.
– Sanoisin helposti yleisellä tasolla, että siinä kohdassa jokaisen, kun alkaa kavereiden virheitä tonkimaan, kannattaisi katsoa peiliin, ja katsoa että mitä itse on tullut tehtyä. Tämä varmasti koskettaa myös toimittajia ja mediaa, jotka sitä myllyä pyörittävät.
– Kaksoisstandardeja on, ja niiden väistäminen ja kieltäminen itsessään on kaksoisstandardia. Tämä ei ole reilua eikä yhteismitallista, ja minusta on kummallista että jopa niillä jotka hyötyvät kaksoisstandardeista, ei ole selkärankaa sanoa että kyllä, me olemme sitä parempaa väkeä, Sarasvuo vastaa.
Sarasvuo ei suoraan määrittele, ketä tarkoittaa lausunnollaan. Ohjelmassa kysytään, tarkoittaako hän tällä esimerkkinä mainittuja stalinisteja.
– Esimerkiksi. On helvetin noloa, että samaan aikaan julistat olevasi heikon puolella, ja samalla ihmiskuvasi on täysin armoton. Kun vaadimme syntien käsittelyä, voisimme olla myös rehellisiä.
Piispa Laajasalo nostaa esiin Raamatun vertauksen palvelijasta, joka saa suuret velkansa anteeksi, mutta kuristaa sitten itse pienesti velallisen.
– Varmaan on myös niin, että tietynlaiseen uuteen liberaaliuteen sisältyy ihmeellistä lakihenkisyyttä tai puritaanisuutta, joka samanaikaisesti on sokea omalle kasvuprosessin keskeneräisyydelle.
Onko puoliintumisaika olemassa?
Piispan mukaan hyveellisenä ihmisenä esiintyminen on osa ihmisenä olemista, eikä siitä voi päästä eroon.
– Totta kai haluamme lakaista omat syntimme maton alle.
Onko politiikan syntien puoliintumisaikaa sitten olemassa?
– Pitäisi olla. Nujerrus ja armo oli Timo Soinin erään blogin otsikko, se on minusta hyvin sanottu, Laajasalo sanoo.
Katso Huomenta Suomen koko haastattelu tästä:
9:47
Huomenta Suomessa keskusteltiin yrittäjä Jari Sarasvuon ja piispa Teemu Laajasalon kanssa siitä, millaista on sopiva katumus politiikassa, ja onko anteeksipyynnön loputon vaatiminen tekopyhää.
Juttua muokattu kello 13.27: Täsmennetty kirkkokäsikirjan ohjetta häpeärangaistuksista 1600-luvulta.