Yhdysvalloista kuolleena löytyneen venäläisen mediavaikuttajan Mihail Lesinin kuolinsyy on selvinnyt, kertoo Washington Post -lehti. Lesin löydettiin viime marraskuussa kuolleena hotellihuoneesta Washingtonissa.
Kuolemansyyntutkijoiden mukaan Lesin kuoli päähän kohdistuneeseen iskuun. Poliisi kertoo lehdelle, että tapauksen rikostutkinta on vielä kesken.
Venäjän ulkoministeriön mukaan Venäjän Washingtonin-suurlähetystö on pyytänyt yhdysvaltalaisviranomaisilta useamman kerran tietoja Lesinin kuolemasta, mutta ei ole saanut vastausta.
Lesinin kuolema on herättänyt kysymyksiä. Venäläismedia kertoi aiemmin, että Lesin olisi kuollut sydänkohtaukseen.
Lesin toimi muun muassa vuosituhannen vaihteessa Venäjän lehdistöstä, televisiosta ja radiosta vastanneena ministerinä ja sittemmin Kremlin neuvonantajana. Lesiniä on syytetty sananvapauden kaventamisesta Venäjällä.
Lesin nousi Gazprom-Median johtoon vuonna 2013, mutta erosi heti seuraavana vuonna.