Ruotsin SHL:ssä Örebron paidassa kiekkoilevan Marko Anttilan loppukausi on ohi polvivamman takia.
Anttila koki kovia harjoitusottelussa sveitsiläistä Berniä vastaan viime viikolla. Anttila loukkasi polvitaklauksen myötä polven nivelsiteensä ja sai samalla myös lihasvammoja. Viime keväänä Leijonien paidassa MM-kisoissa pelanneen Anttilan polvea ei leikata.
- Vamma vaatii vähintään kuusi viikkoa parantuakseen ja kuntoutus siihen päälle, joukkueen lääkäri Mathias Mattsson kertoi ruotsalaiselle Nerikes Allehandalle.
Taklaustilanteesta ei jaettu rangaistusta.
Anttila on pelannut Örebron paidassa loistavan kauden tehden 22 ottelussa tehot 13+7. Aikaisemmin tällä kaudella hän edusti KHL-seura Metallurg Novokuznetskia ja KHL:n kakkosliigajoukkue Ariada Volzhskia. Örebro on sarjassa tällä hetkellä toiseksi viimeisenä.