Moni saattaa tunnistaa Mikko Mannerin nimen erityisesti Leijonien kautta. Jos nimi ei herätä kelloja soimaan, kasvot ovat tutut.
”Se on se, se… Jukka Jalosen apuri! Sehän seisoo siellä kisoissa Jukan vieressä!” Tavantallaaja voisi todeta.
Aktiivisemmalle kiekonseuraajalle nimi on tutumpi.
”No kyllähän me nyt ”Mamba” tunnistetaan, entinen Kärppä-luotsi hei”, toinen kansan mies voisi huikata henkilöarvuutuksen keskellä.
Samainen kaveri eli Mikko Manner totesi viime toukokuussa Leijonien MM-puolivälierätappion jälkeen, että hän marssii seuraavana maanantaina Kelan luukulle, ilmoittautuen työttömäksi työnhakijaksi.
LUE: Leijonat-valmentajalta hurjalta kuulostava ilmoitus: "1.6. työkkärin kassalle"
Alla oli raskas kevät. Hän sai potkut ruotsalaisseura Brynäsistä.
Sen jälkeen Manner vetäytyi sinne, mistä hänen valmentajauransa lähti liikkeelle. Eli Vaasaan. Hän pyöri syksyllä Sportin U16-joukkueen taustalla.
Manner totesi samoihin aikoihin Tulosruudun haastattelussa, ettei hän hae täksi kaudeksi paikkaa kotimaan pääsarjasta eli SM-liigasta.
– En aio missään nimessä valmentaa Suomessa, vaikka mitä tapahtuisi, Manner linjasi tuolloin.
Nyt hän täsmentää.
– Tarkoitin, että en hae päävalmentajaksi, Manner oikoo.
– Kun Ville (Mäntymaa) pyysi ja Kärpillä tuli tilanne vastaan, niin puhuimme nimenomaan apuvalmentajan roolista. En olisi lähtenyt päävalmentajaksi. Tässä apukoutsin roolissa olen saanut taas hyvää otetta huippukiekkoon, kun Leijonat odottaa kuitenkin kevään kisoissa, Manner jatkaa.
Manner viittaa vuodenvaihteeseen, kun SM-liigaseura Oulun Kärpät eli myrskyisten vaiheiden keskellä. Kärpät vaihtoi joulukuussa päävalmentajaa, kun Mannerin entinen luottopari Lauri Marjamäki sai potkut oululaisseuran päävalmentajan paikalta. Tilalle uudeksi väliaikaiseksi ja lopulta vakituiseksi luotsiksi valittiin Ville Mäntymaa, entinen liigapuolustaja.
Hän kilautti Mannerille.
– Ville toivoi minua henkilökohtaisesti mukaan tähän, Manner sanoo nyt Kärppä-takki päällään.
– En missään nimessä halunnut lähteä sekoittamaan mitään. Kärpillä oli jo siinä vaiheessa hyvä draivi päällä ja se näkyi mentaalipuolen vapautuneisuutena. Ajattelin tätä mahdollisuutta vasta siinä vaiheessa, kun Ville koki, että hän tarvitsee minua hänen rinnalleen. Sen takia päätin tarttua tähän saumaan. Pääkoutsiksi en olisi lähtenyt, Manner sanoo nykypestinsä taustasta.
LUE MYÖS: Leijonat-valmentaja teki yllätyspäätöksen ja liittyi liigaseuran matkaan – Jukka Jalonen naurahtaa yksityiskohdasta: "Ei mitään järkeä"
”Kova, mutta sopivan pehmeä nahka”
Leijonissa tuttu näky on se, että Manner kuiskuttaa vaihtopenkillä päävalmentaja Jukka Jalosen korvaan. Seurajoukkuetasolla Manner ehti luotsata Mestis-seura Kiekko-Laseria ennen kuin oululaisoulunsalolainen seura ajautui konkurssiin. Tämän jälkeen Kärppien entinen päävalmentaja Lauri Marjamäki poimi hänet apurikseen suurseuraan.
Mikä yhtälö siitä syntyikään.
Marjamäki vastasi isosta kuvasta ja Manner pehmitti arkea omalla, äärettömän urheiluhenkisellä ja huumoripohjaisella persoonallaan. Kärpät voitti Marjamäen ja Mannerin valmennuksessa Suomen mestaruuden keväällä 2014 ja -15.
Kun Marjamäki nimitettiin Leijonien uudeksi päävalmentajaksi, hän halusi Mannerin mukaansa.
Manner on toiminut Leijonien apuvalmentajana vuodesta 2016 lähtien.
Hän toimi ensin Marjamäen apurina. Hän jatkoi valmennustiimissä myös siinä vaiheessa, kun Jukka Jalonen palasi A-maajoukkueen johtoon.
Manner on voittanut Leijonien kanssa kaksi maailmanmestaruutta (2019 ja -22) ja yhden olympiakullan (2022). Mukaan tarttui myös keväältä 2021 MM-hopeaa.
Hän on ollut Jukka Jalosen luottotoveri tämän koko toisen Leijonat-päävalmentajapestin ajan.
– Hienoja vuosia, Manner hymyilee.
– Erilaisia kokemuksia on tullut vastaan. On selvää, että voitot ovat nostattaneet itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Jos miettii koko Leijonien johtoryhmää, niin siinä ilmapiiri on ollut aina iso vahvuus. Jos taas miettii Jukkaa, niin ihan varmasti vuosien saatossa hänen itseluottamuksensa, karismansa ja ihmisjohtajuustaidot ovat kehittyneet. Olen saanut aistia noita oppeja koko ajan. Jukalla on edelleen hirveä halu voittaa ja kilpailla.
– Jukassa iso juttu on se, että kuinka nopeasti hän hyväksyy asiat ja jatkaa sitten matkaa. Se on iän, kokemuksen ja karisman tuomaa kykyä käsitellä tilanteita. Tuosta olen ammentanut paljon oppia. Hän ei jää hirveän kauaksi aikaa ottelun lopputuloksiin kiinni, vaikka ollaan ihan huipputasolla ja koko kansan silmien edessä. Hänellä on hyvä ote tuohon hommaan. Jukalla on kova, mutta sopivalla tavalla myös pehmeä nahka. Se on hieno yhdistelmä, Manner kehaisee.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Jalonen ilmoitti jo varhaisessa vaiheessa sen, ettei hän aio jatkaa enää tämän kauden jälkeen Leijonien päävalmentajana. Hänen seuraajakseen valittiin Antti Pennanen, joka toimi viime vuodet SM-liigaseura Ilveksen luotsina.
Pennasen valmennustiimistä löytyy yksi jatkava nimi: Mikko Manner. Hän päätti pysyä nykyisessä tehtävässään, vaikka valmennustiimin vetäjä vaihtuu.
– Kun minua kysyttiin tuohon, olin onnellinen ja otettu. Unelmanani oli päästä vielä ainakin yksiin olympialaisiin mukaan. Nimenomaan Euroopassa pelattaviin. Tiesin jo Antin aiempien kokemusten kautta. Iso juttu oli myös se, kun Aki Näykki tulee nyt mukaan, Karin (Lehtonen) jäädessä pois. Aki on kuitenkin minun hyvä ystäväni. Sen lisäksi olimme jo kertaalleen aiemmin Jussin (Tapola) kanssa samassa valmennustiimissä mukana, Manner sanoo jatkopäätöksestään, perustellen:
– Halusin päästä vielä nuoremman sukupolven huippukoutsien kanssa samaan valmennustiimiin imemään heiltä taitoa ja oppia. Tässä on kuitenkin tarkoitus vielä jatkaa omaa valmentajauraa eteenpäin. On hienoa, että saan olla tuossa tarinassa mukana. On selvää, että minun pitää pystyä hyödyntämään niitä aiempia kokemuksia, joita minulla on, ja minun pitää pysyä raikkaana ja energisenä, jotta voin auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla, Manner sanoo syksyllä alkavasta ajanjaksosta.
Ted Lasson opein
Manner on niittänyt mainetta erityisesti menestyksekkäänä apuvalmentajana. Päävalmentajana hän on juhlinut kertaalleen Suomen mestaruutta. Tämä tapahtui keväällä 2018 Kärpissä.
Mannerin luotsaama Kärpät hurmasi tuolloin raikkaalla flow-kiekollaan. Jalkoihin jäi muun muassa kahden edelliskevään mestari Tappara, jonka Kärpät kaatoi finaalisarjassa voitoin 4–2.
Tuon jälkeen Kärpät ylsi vielä kertaalleen Mannerin päävalmentajapestin aikana finaaliin. Kärpät hävisi keväällä 2020 tulevan Leijonat-päävalmentajan Pennasen luotsaamalle HPK:lle finaalisarjan voitoin 3–4.
Oulussa Manner kohtasi omia vaikeuksia Kärpät-pätkän loppuvaiheilla. Keväällä 2021 Kärpät hävisi puolivälieräsarjan HIFK:lle tylysti voitoin 0–3.
– Fiaskokausi. Oma osaamiseni ei riittänyt, Manner summasi tuolloin C Moren haastattelussa.
Hän vaihtoi tämän jälkeen lammen toiselle puolelle, kun hän aloitti SHL-seura Brynäsin päävalmentajana. Kaikki sujui aluksi hyvin, kun Manner nostatti sarjataulukon häntäpäässä rämpineen Brynäsin pudotuspelijoukkueeksi.
Seuraavana keväänä hän sai potkut, kun Brynäs valahti taas pohjalle.
– Kukaan ei tietenkään halua epäonnistua, ei valmentajana eikä pelaajana. Silloin on kuitenkin hyvä sauma kasvaa. Väitän, että minulle on käynyt noin niiden Brynäsin ja Kärppien vaikeiden hetkien keskellä. Olen nyt valmiimpi, kun saan seuraavan mahdollisuuden päävalmentajana, Manner vannoo.
– Olen nyt saanut jatkaa matkaa huippukiekon parissa täällä Kärpissä. Päävalmentajan ja apuvalmentajan roolia on toki vaikea verrata, mutta tuntuu siltä, että olen nyt lähempänä sitä versiota itsestäni, mitä haluan olla. Pystyn nyt aidosti nauttimaan tästä valmentajan hommasta, kun ei ole häviämisen pelkoa tai kauheaa stressiä takana. Tuo loi aiemmin haasteita. Tai kun otti vähän liikaa vastuuta monesta eri asiasta, ja samaan aikaan kantoi huolia ja murheita omassa pääkopassaan. Olen päässyt työstämään noita asioita niin, että tunnen oloni vapautuneeksi. Toivottavasti se myös näkyy ja toivottavasti tuo on myös auttanut Kärppiä, Manner jatkaa aiheesta.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Nyky-Kärppien isoja teemoja ovat rohkeus, raikkaus ja sitkeys. Näistä teemoista erityisesti raikkauden voi yhdistää helposti Manneriin. Hän kun on hurtin huumorin kyllästämä sanavalmis seppä, joka on valmis heittäytymään ties minkälaisiin rooleihin oululaisjoukkueen harjoitusten keskellä. Varsinkin silloin, kun kevennystä kaivataan.
– Iso juttu on kuitenkin se, että työmäärän pitää olla tapissa. Sitä kautta voi löytyä sitä rentoutta, Manenr sanoo.
Manner on ääretön kiekkoromantikko. Hän seuraa jatkuvasti eri sarjojen ja liigojen pelejä, koska hän haluaa oppia jotain uutta.
Pitäisikö kokeilla tuota tai tuota, on sanakombinaatio, mikä on livahtanut lukuisia kertoja Mannerin suusta ulos.
Kaiken keskellä hän on ihminen, joka hakee uutta polkuaan. Hän ilmoitti jo Kärpät-apuvalmentajapestin julkistuksen yhteydessä sen, ettei hän aio jatkaa nykytehtävässään enää tämän kevään jälkeen.
Hän haluaa palata päävalmentajaksi.
Missä tuon suhteen mennään?
– Etsin ulkomailta paikkaa, edelleen. Mua kiinnostaa Tshekki, Ruotsi, Saksa ja Sveitsi. Fakta on kuitenkin se, että homma ei ole ihan noin niin yksinkertaista, Manner myöntää.
Manner on itse ollut yhteyksissä seuroihin. Hän elää toivossa.
– Olen katsonut Ted Lassoa (Netlix-sarja), joka toteaa siinä hienosti. Hän puhuu siitä, että ”toivottavasti minua ei tuomita minun heikompien hetkieni vuoksi, vaan sen voiman kautta, mitä tuon, kun saan seuraavan mahdollisuuden.”
– Etsin nyt tuota, mahdollisuutta. Jos en löydä mitään, niin silloin pitää etsiä apuvalmentajan paikkaa, koska ei tässä voi olla kuitenkaan kovin montaa vuotta työttömänä. Juna menee ja uudet koutsit tulevat tilalle. Kilpailu paikoista on kovaa, Manner summaa.