Liiga-päävalmentajan pelaajaura loppui 28-vuotiaana lääkärin dramaattisiin sanoihin – myöntää suoraan nykytehtävästään: "En ollut valmis"

4:27img
Kärpät sai tärkeää oppia Jukurit-sarjan alla – Ville Mäntymaa avaa, millaista on ollut olla Liigassa päävalmentaja.
Julkaistu 19.03.2024 05:55
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Jääkiekon SM-liigassa Oulun Kärpät teki joulukuussa ison päätöksen, kun se vaihtoi valmentajaa. Puikkoihin hyppäsi Ville Mäntymaa, jonka pelaajaura päättyi dramaattisella tavalla. Mäntymaa jakaa nyt hyvin rehellistä tekstiä uudesta pestistään. Mäntymaa myöntää, ettei hän ollut valmis.

Eletään joulukuun 18. päivää. Uusi viikko lähtee käyntiin isolla jääkiekkouutisella.

SM-liigan menestyjäseura Oulun Kärpät on antanut potkut sen kaksinkertaiselle mestarivalmentajalle Lauri Marjamäelle. Seura perustelee päätöstä urheilullisella menestyksellä, joka ei täyttänyt asetettuja tavoitteita.

Väliaikaiseksi päävalmentajaksi nimitetään Ville Mäntymaa, 39, joka toimi aiemmin Marjamäen rinnalla Kärppien apuvalmentajana.

– Tuo oli erittäin vaikea hetki, Mäntymaa muistelee MTV Urheilulle.

– Sitä hyppäsi yhtäkkiä apuvalmentajan asemasta päävalmentajaksi, sellaisen paikalle, jonka vieressä tuli oltua, jonka johtoryhmään kuului ja jonka kanssa jakoi samat ajatukset niin pelistä kuin tekemisestä. Piti olla rehellinen ja kantaa vastuu aiemmasta. Piti käydä itsekin peilin edessä, Mäntymaa jatkaa muistelua.

Mitään kaunoja Mäntymaan ja Marjamäen välille ei jäänyt.

– On ollut hienoa, että olen saanut jutella ”Laten” kanssa ja ystävyyssuhde on säilynyt. Nuo ovat kuitenkin urheilua isompia asioita, Mäntymaa kiittelee.

Juttu jatkuu kuvan alla.

1.04093175

Ville Mäntymaa (takana vasemmalla) ja Lauri Marjamäki (takana oikealla).

Mäntymaa hyppäsi vähintään puoliuntuvikkona uuteen tehtäväänsä. Hän ehti toimia Liigassa apuvalmentajana kahden ja puolen kauden ajan. Hänen aiemmat päävalmentajakokemuksensa olivat saman seuran A-junioreista eli U20-tasolta. Mäntymaa luotsasi Kärppien A-nuoria neljän kauden ajan (2017–21).

Tästä huolimatta Mäntymaa teki joulukuussa ison loikan. Hän hyppäsi ensimmäistä kertaa SM-liigajoukkueen päävalmentajaksi.

Eikä ihan missä tahansa ympyröissä. Hänestä tuli 30 miljoonan euron liikevaihdolla operoivan konsernin kiekkojaoston tärkein mies.

– Jos silloin olisi ollut enemmän aikaa miettiä ja olisi pitänyt olla täysin rehellinen, niin olisin varmasti sanonut, että en ole valmis tähän, Mäntymaa myöntää suoraan.

– Tilanne piti käydä tarkasti seurajohdon kanssa läpi, kun aloimme tekemään pidempää jatkosopimusta. Ihan sen kannalta, että koenko olevani valmis tähän ja kokevatko muut ympärillä samoin. Tuossa vaadittiin kuitenkin sitä, että piti uskaltaa hypätä syvään päätyyn.

Dramaattiset sanat

Pelaajana Mäntymaa oli sähäkkä ja luotettava puolustaja, joka pystyi myös tekemään tulosta. Seinäjoella syntynyt Mäntymaa vaihtoi C-juniori-ikäisenä Tapparaan, missä hän ponnisti aina liigatasolle asti. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti kaudella 2002–03, juuri Tapparassa. Tuolloin hän oli vasta ponnistamassa huipulle.

Lopullinen läpimurto tapahtui JYPissä vuosien 2007–09 aikana. Jyväskylän pätkä huipentui mestaruuteen, ikonisen päävalmentajan Risto Dufvan komennuksen alla.

Mäntymaa murtautui samoihin aikoihin Leijoniin. Hänet nähtiin kolmella eri kaudella Euro Hockey tour -tasolla.

Uran ikävät käänteet alkoivat kaudella 2009–10 Ruotsissa, kun Mäntymaa pelasi suurseura Frölundan takalinjoilla. Ensimmäiset päätällit veivät hänet tovin ajaksi kaukaloista sivuun.

Mäntymaa palasi kesällä 2011 Suomeen, kun hän teki sopimuksen Kärppien kanssa.

Isokokoisen puolustajan pelaajaura sai ikävän lopun. Päätällejä tuli lisää.

Vieläpä varsin vakavia sellaisia.

– Mikä helpotti, oli se, että päätös oli ehdoton. Eli että ura ei voi jatkua, Mäntymaa palaa kyseisiin hetkiin.

Juttu jatkuu kuvan alla.

16.1.7121679c

Mäntymaa Frölundan paidassa.

Nämä dramaattiset kieltosanat tulivat lääkärin suusta – vasta 28-vuotiaalle puolustajalle.

– Tuon ilmoituksen myötä ei tarvinnut jäädä veitsenterälle makaamaan sen suhteen, että voisiko sitä vielä pelata vai ei. Tuo helpotti tilannetta, vaikka olihan se kova isku, Mäntymaa myöntää.

Mäntymaa eli pidemmän aikaa ”erittäin vaikeita aikoja”, kun päätällit aiheuttivat erinäköisiä fyysisiä oireita. Toinen puoli oli henkinen hyvinvointi.

– Tajusin lopulta, että jos en itse lähde neljän seinän sisältä ulos, niin kohta kukaan ei hae sieltä pois. Piti mennä porras kerrallaan, hiljalleen kohti valoa. Ensiarvoisen tärkeä oppi oli se, että vaikeat hetket voivat olla ihan ratkaisevia juttuja uusiin asioihin ja uusiin mahdollisuuksiin tarttuessa. Ihan sen suhteen, että kuinka rohkeasti noiden pariin uskaltaa hypätä. Varmasti tuo vaikutti siihen, että miten uskalsin lähteä tähän nykyiseen eli päävalmentajajuttuun mukaan, Mäntymaa avaa.

Mäntymaan mukaan hän ei miettinyt koskaan pelaajauransa aikana sitä, että hän voisi joku päivä hypätä penkin taakse valmentamaan.

Yksi puhelu muutti kaiken.

– Elin vaikeita aikoja, kun ura oli loppunut ja en meinannut löytää uutta, ammatillista identiteettiä. Olin tulevaisuuden kuvioiden osalta vähän hukassa. Sitten Aki Näykki soitti ja pyysi minua B-junioreihin valmentajaksi. Hän ymmärsi tarjota siihen kohtaan sellaista pestiä, mikä oli vapaaehtoinen ja missä sai olla paikalla silloin, kun koki niin. Tuo vapaaehtoisuus imaisi minut mukaan. Näin samalla, että minkälainen päävalmentaja hän oli nuorille miehille. Autoritäärinen valmennus oli sivuutettu ja kaikki tehtiin enemmän ihmislähtöisestä kulmasta. Tuossa tajusin, että nyt hommaa tehdään yhdessä pelaajien kanssa. Tuolloin tuli idea siitä, että tämä valmentaminen voisi olla oma juttu, mitä se ei vielä aiemmin ollut, Mäntymaa käy läpi taustaa.

Mäntymaalle soittanut Näykki toimii nykyään SM-liigaseura Tampeen Tapparan maalivahtivalmentajana. Hän kantaa ensi kaudella samaa roolia A-maajoukkueen puolella, Antti Pennasen valmennuksessa.

Vaatimus

Näykin näyttämät opit näkyvät yhä Mäntymaan toiminnassa.

– Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen ja kunnioittavaan vuorovaikuttamiseen. Huippu-urheilussa täytyy tietysti osoittaa vaatimustaso, mutta tärkeää on se, että se tulisi enemmän joukkueen sisältä ja että toiminalle löytyisi yhteinen merkitys, minkä myötä yksittäinen joukkue voisi olla enemmän kuin vain yksittäinen seura ja mutka uran varrella, Mäntymaa pohjustaa lähestymiskulmaansa.

Mäntymaa nimitettiin virallisesti Kärppien päävalmentajaksi 17. tammikuuta, milloin hän solmi seuran kanssa vuoteen 2026 ulottuvan sopimuksen. Neuvottelujen yhteydessä hän asetti ehdon.

– Tiedostin sen, että media ja intohimoinen oululaisyleisö odotti tähän paikalle nimeä, kokemusta ja menestystä. Itselläni ei ollut mitään noista kolmesta. Oma ehdoton vaatimukseni oli se, että noita asioita pitää pystyä hankkimaan tiimiin mukaan. ”Mamba” oli vapaana, hän innostui ajatuksesta ja olen erittäin kiitollinen, että hän lähti mukaan.

Mäntymaa viittaa Kärppien entiseen päävalmentajaan ja pitkään Leijonissa vaikuttaneeseen Mikko Manneriin, joka oli maajoukkueen ulkopuolella niin sanottu vapaa agentti. Manner ehti jo syksyllä todeta ääneen, ettei hän lähde tällä kaudella minkään liigaryhmän mukaan.

Toisin kävi.

– Hän on tuonut paljon päävalmentajana olemisen kokemusta tuohon mukaan. Niin kuin myös pellistä apua ja tukea. Samaan aikaan ei voi millään tavalla unohtaa sitä, että kuinka iso tuki ja apu Toni Sihvonen on ollut. Hän täydentää ihan yhtä lailla tiimiä kuin Mikko Manner. He ovat loistavia apuvalmentajia tuossa rinnalla, Mäntymaa kiittelee vuolaasti.

Juttu jatkuu kuvan alla.

1.04451801

Mäntymaa (takana vasemmalla) on saanut vierelleen Kärppien entisen päävalmentajan Mikko Mannerin (takana keskellä).

Manner teki loppukauden mittaisen sopimuksen Kärppien kanssa.

Onko tullut jo kyseltyä siitä, että voisiko hän jatkaa tuossa rinnalla pidempään?

– Ei ole tullut. Mamballa on tähtäin muualla. Emme ole edes asiasta keskustelleet. Nautitaan tästä ajasta, kun hän on täällä. Uskon, että hän nauttii myös, Mäntymaa vastaa.

Mäntymaa on ehtinyt toimia nyt neljän kuukauden ajan liigapäävalmentajana. Hektisyyttä on riittänyt, Kärppä-luotsi huokaisee.

– Arvostus niitä kohtaan, jotka ovat tehneet näitä hommia edes päivän ajan, on noussut huimasti. Pelaajan silmin peli on aika selkeää ja simppeliä, apuvalmentajana näkee taas enemmän ja päävalmentajana tuohon tulee sitten isompi kokonaisuus mukaan. Arki on muuttunut kovasti, kun kantaa vastuuta isosta kuvasta, Mäntymaa huikkaa, lisäten perään:

– Muistan kun olin Antti Pennasen apuvalmentajana alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän sanoi, että jossain vaiheessa korostuu valmentajana olemisen taito. Nyt ymmärrän, mitä hän sillä tarkoitti.

Oliko päävalmentajanimitys Mäntymaalle unelmien täyttymys? Ei ehkä suoraan niinkään.

– Mulla ei ole ollut missään vaiheessa mitään pakottavaa tarvetta olla päävalmentajana Liigassa. Sen takia en ole kokenut tästä sen suurempia paineita. Nyt kun on tässä, niin totta kai sitä haluaa tehdä omaa juttua, haluaa olla rohkea ja haluaa tehdä raikkaasti hommia. En liikaa mieti uhkakuvien kautta, vaan haluan nähdä enemmän mahdollisuuksia. Pyrin olemaan niin hyvä apu johtoryhmälle ja ennen kaikkea pelaajille kuin vain voin, Mäntymaa tuumaa aiheesta.

Kurottu takamatkaa

Sen jälkeen kun Kärpät vaihtoi valmentajaa, oululaisjoukkue on takonut kovaa jälkeä Liigassa. Mäntymaan valmennuspätkän aikana (18.12. ->) Kärpät on ollut Liigan toiseksi paras joukkue heti Pelicansin jälkeen. 30 runkosarjaottelusta mukaan tarttui 60 pinnaa, minkä myötä pistekeskiarvo on enemmän kuin komea (2,00).

Mäntymaan Kärpät on ollut rohkea, raikas ja sitkeä. Raikkaus on näkynyt lennokkuutena. Kärpät on mennyt, eikä meinannut.

– Olemme puhuneet myös päättäväisyydestä. Nuo luetellut asiat ovat olleet niitä teemoja, joita olemme pyrkineet tuomaan pöytään joka ilta. Isossa kuvassa tärkeämpää on se, että mieluimmin menee yli kuin ali, Mäntymaa puhuu teemoista ja arvoista.

– Olen käyttänyt vertausta siitä, että jos sulla on vuokra-auto, niin kuinka moni on käyttänyt sen pesussa? Kun on oma auto, niin kyllähän sitä pesee. Tavoite on se, että uskaltaisimme auttaa ja palvella toisiamme niin, että meillä kaikilla olisi yhteinen päämäärä. Tulos on sitten lopputuote, Mäntymaa jatkaa, viitaten oululaisseuran toimintatapoihin.

Kärpät oli runkosarjassa neljäs. Se nappasi kotiedun puolivälieriin, kun se kaatoi viimeisellä kierroksella Jukurit vieraissa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

1.04101565

Kärpät kohtaa SM-liigan puolivälierissä Jukurit.

Jukurit on myös Kärppien tuleva vastustaja, sillä mikkeliläisryhmä oli runkosarjassa viides. Joukkueet iskevät yhteen keskiviikkona alkavassa puolivälieräsarjassa.

– Erittäin kova haaste, Kärppä-päävalmentaja Mäntymaa sanoo Jukureista.

– He tulivat tammikuussa kovan treeniviikon ja bussimatkustamisen jälkeen Ouluun ja he dominoivat kenttätapahtumia. ”OJ” (Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen) taisi sanoa, että se oli heiltä ihan perussuoritus. Olimme aika ihmeissämme ja totesimme, että nyt on aika paljon töitä tehtävänä. Olemme yrittäneet kuroa tuota eroa umpeen. Olimme runkosarjan viimeisessä pelissä pikkuisen Jukureita jäljessä. Nyt kyse on siitä, että pystymmekö ymmärtämään sen, mitä vaatii, jotta voi voittaa tuollaisen pudotuspelisarjan, Mäntymaa puhuu tulevasta.

Isossa kuvassa vastakkain on kaksi Liigan laatujoukkuetta. Jukurit otti runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla Pelicansin ja Kärppien jälkeen eniten pisteitä.

Mäntymaalla on hyvin selkeä kuva siitä, mitä tuleman pitää.

– Uskon, että mennään varmasti aika paljon päästä päähän. Vauhtia riittää. Uskon, että molemmat joukkueet lähtevät rehellisesti ja rohkeasti mittaamaan sitä, että kumpi onnistuu kääntämään sarjan itselleen.

– Mestaruus on meillä selkeä tavoite. Se on unelma. Yksittäisissä illoissa ja ottelusarjoissa tärkeintä on se, että uskaltaa antaa itselleen mahdollisuuden menestymiseen, Mäntymaa painottaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Liiga