Dallas Starsin NHL-puolustaja Jyrki Jokipakka debytoi viime keväänä Leijonissa. Tamperelainen kertoo olevansa jatkossakin maajoukkueen käytettävissä.
Viime kevään Tshekin MM-kisoissa Jokipakka tahkosi kahdeksassa ottelussa maajoukkeuransa kaksi ensimmäistä maalia. Leijonien taival katkesi lopulta katkeraan 3-5-puolivälierätappioon kisaisännille.
- Oli erittäin hyvä kokemus, vaikka ei päästykään puolivälierästä eteenpäin, Jokipakka kertoo MTV Sportille.
- Olen aina mukana, jos vaan on mahdollisuus. Jäi hyvä maku niistä ensimmäisistä kisoista.
Loistavasti A-maajoukkueessa debytoinut Jokipakka on tyrkyllä Suomen puolustukseen myös ensi syksynä, kun mitaleista kamppaillaan World Cupissa.
- Ei sitä nyt ole sillä lailla tullut mietittyä, mutta totta kai se olisi varmasti hienoa olla mukana, Jokipakka toteaa.