Yksi ympyrä sulkeutuu Koivun leijonauralla – "Pääsin takaovesta mukaan"

35976977
Mikko Koivu toimii Leijonien kapteenina Torontossa. Lehtikuva
Julkaistu 07.09.2016 20:56

MTV SPORT

Mikko Koivu pelaa leijonapaidassa jo uransa toisen World Cupin. Huippusentterin taival aikuisten arvokisoissa alkoi 12 vuotta sitten.

Koivu, 33, on ollut jo vuosikymmenen ajan Leijonien johtavia pelaajia. Saavutuksiakin on kertynyt: palkintokaapista löytyy muun muassa MM-kulta sekä olympiahopea ja -pronssi. 

Ensimmäinen suurvoitto oli kuitenkin lähellä jo 12 vuotta sitten, kun Leijonat taipui niukasti 2-3 Kanadalle World Cupin finaalissa. 

– Sen vuoden World Cup oli minulle ensimmäinen aikuisten arvoturnaus ja pääsin tavallaan takaoven kautta mukaan, Koivu toteaa leijonat.fi-sivustolla.

Tuolloin Koivu oli vielä pienessä roolissa, mutta nyt häneltä odotetaan kapteenina merkittävää panosta. 

– Tavoite on, että pystyn auttamaan hyökkäys- ja puolustuspäässä, Koivu summaa.

Pääkuvan videossa Koivun ajatuksia torstaisesta Suomen ja Ruotsin välisestä World Cupin esiottelusta, joka on samalla Koivulle kauden ensimmäinen peli.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat