Leijonat toipui sokkialusta – Ikonen osui debyytissään

Petri Kontiola (2)
Petri Kontiola teki ottelun voittomaalin.
Julkaistu 15.12.2017 16:25
Toimittajan kuva

Aleksi Virtanen

aleksi.virtanen@mtv.fi

Suomi voitti Etelä-Korean 4-1 Venäjän EHT-turnauksen ottelussa perjantaina. Kyseessä oli maiden ensimmäinen kohtaaminen.

Leijonat hallitsi ottelun alkua, mutta Etelä-Korea iski yllättäen ottelun avausmaalin ajassa 10.11. Kim Ji-Sungin maalia korealaiset eivät ehtineet juhlia kauaa, sillä Sakari Manninen tasoitti ottelun ainoastaan 26 sekuntia myöhemmin.

Ottelun ratkaisu nähtiin avauserän lopussa, kun Petri Kontiola sekä Jyrki Jokipakka siirsivät Leijonat 3-1-johtoon ennen erätaukoa. 

Maalittoman toisen erän jälkeen maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Juuso Ikonen teki irtokiekosta loppulukemat 4-1 päätöserän alussa.

Leijonat siirtyi voitolla Venäjän EHT-turnauksen kärkeen. Turnauksen päätösottelussa sunnuntaina vastassa on isäntämaa Venäjä. Ottelu alkaa kello 16.00.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat