NHL-seura Ottawa Senators on kutsunut suomalaispuolustajan Nikolas Matinpalon riveihinsä.
Matinpalo, 25, teki kesällä yksivuotisen NHL-sopimuksen Senatorsin kanssa. Hän aloitti uuden kauden AHL:ssä, mistä matka jatkuu nyt porrasta ylemmäs. Matinpalo ehti nakuttaa Belleville Senatorsin riveissä neljään otteluun yhden maalin.
Matinpalo pelasi viime keväänä ensimmäiset MM-kisansa Leijonien takalinjoilla. Kahdeksassa ottelussa Matinpalolle merkattiin tehot 1+2=3.
Matinpalo saattaa saada sauman NHL:n puolella, sillä Senators painii tällä hetkellä loukkaantumismurheiden keskellä. Ottawalaisseura koki tuoreeltaan menetyksen, kun ruotsalaispuolustaja Erik Brännström loukkaantui pelottavalta näyttäneessä tilanteessa. Brännström vietiin lopulta sairaalan puolelle tarkistuksiin.