Nöyrä, rauhallinen, jopa ujo. Sitä on Aleksander Barkov. Mutta mikä tärkeämpää, hän on äärettömän lahjakas, päämäärätietoinen ja viisas. Suomen jääkiekon suurin kyky on vasta 20-vuotias ja lähentelee yli-ihmistä.
MAINOS
MM-kisat täydessä vauhdissa!
Suomi – Saksa sunnuntaina klo 16.15 MTV3:lta, MTV Sport 1:ltä ja MTV Katsomosta!
Aleksander Barkov on ollut pian viisi vuotta valokeilassa. Ja hän täyttää syksyllä 21 vuotta. Kyseessä on suomalaisessa jääkiekossa jotain poikkeuksellista. Se ei ole alhaisin suomalaisen kenttäpelaajan NHL-varausnumero (2). Itse asiassa varaus oli vain seurausta.
Barkov on jäällä (ja sen ulkopuolella) hämmästyttävän kypsä. Hän kykenee jo nyt pitämään koko kaukalon hallinnassaan, kun hän sinne hyppää. Tapparassa teini-ikäisen Barkovin laiturina raatanut Ville Nieminen tiivistää asian osuvasti: Barkov tekee kaikella toiminnallaan muista pelaajista parempia. Nieminen tietää, hän oli peliuransa viimeisinä vuosina Barkovin ansiosta parempi.
Toisen polven jääkiekkoilija rytmittää oman joukkueensa peliä, on ensimmäisenä turvaamassa oman maalin ja kaikkein näkyvimpänä hän luo häkellyttävän nopeilla hoksottimillaan peliä tavalla, jota ei suomalaisen toimesta ole koskaan nähty. Vastaavia suorituksia on toki ollut ennenkin, mutta toistuvia ja toinen toistaan yllättävämpiä tekoja tekevää pelaajaa ei joka vuosikymmenellä kuuden miljoonan hengen kansaan synny.
Yksi esimerkki tästä nähtiin perjantaina: Patrik Laine jätti näyttävästi kiekon Barkoville, ja kun lähes kuka tahansa olisi laukonut, kylmänviileä sentteri siirsi kiekon takaisin ja Laine sai putata kiekon tyhjään maaliin. Pienempiä, vastaavia neronleimauksia syntyy Barkovin pelissä kaiken aikaa. Viimeisessä harjoituspelissä USA:ta vastaan hän sai hyökkäyssiniviivan päällä kiekon, kun vastustaja oli puolen metrin päässä. 99 prosenttia ammattikiekkoilijoista olisi laittanut pelivälineen laidan kautta hyökkäysalueelle, mutta Barkov otti rohkeasti kiekon kämmeneltä rystylle, kohti keskustaa ja lähti hyökkäämään. Tuloksena oli puolen metrin päässä olleen pelaajan koukkaus ja ylivoima Suomelle.
”Luulin tietäväni mitä se on”
Kyseessä ei oikeasti ole yli-ihminen, vaikka yllä oleva teksti jotain sensuuntaista väittääkin. Barkov ei ole edes täydellinen jääkiekkoilija. Ja hän tietää sen itsekin. Viime vuoden heinäkuussa hän valmistautui kolmanteen NHL-kauteensa täynnä hirmuisia näyttöhaluja; takana oli kaksijakoinen vuosi, syksy meni todella kehnosti, mutta keväällä kulki.
- Ehkä tein sen virheen viime kaudella, että luulin tietäväni minkälaista peliä se on, ja että pystyn olemaan parempi, tuolloin 19-vuotias taituri myönsi heinäkuussa MTV Sportille.
Hän siis myönsi virheensä! Samaan meistä kaikki eivät pysty, etenkään julkisesti. Oppimisen ja kehittymisen ensimmäinen askel on siinä, että myöntää, ettei osaakaan jotain niin hyvin kuin luulee. Lääke oli painaa nöyränä leuka rintaan, takahampaat yhteen ja tehdä kaikkensa sen eteen, että on oikeasti parempi. Vaikka jäällä näyttää siltä, että Barkov ei edes tiedä mitä jännittäminen on, omien kykyjen epäileminen alkaa tehdä tepposia.
- Alkukausi oli vähän sellaista, että jännitti koko ajan, eikä oikein tiennyt mitä pitää tehdä, Barkov totesi vajaa vuosi sitten.
Pienet asiat nostivat itseluottamusta ja pian pystyi kotonakin miettimään jotain muuta kuin jääkiekkoa. Jääkiekkoa hän silti miettii, ja paljon.
Parikymppinen tamperelainen seuraa joka päivä lähietäisyydeltä, kun yksi parhaista miehistä, joka on koskaan laittanut luistimet jalkaan ja ottanut mailan käteen, yrittää olla vähän parempi. Barkov haalii oppia 44-vuotiaalta Jaromir Jagrilta, joka on koko kiekkomaailman suosikkipoika juuri valtavan intohimonsa, taitojensa ja kehittymishalunsa takia.
Barkov saa katsoa joka päivä vierestä ja ajatella: jos pystyn lähellekään samaan, olen aika hyvä.
Joka pelissä ratkaisija
Mutta ”aika hyvä” ei Barkoville riitä. Vaikka nuori mies on äärettömän nöyrä ja kunnioittaa sitä peliä, jota rakastaa, hän on myös käsittämättömän päämäärätietoinen. Onko ansio sitten venäläisessä verenperinnössä vai missä, mutta hän ei piilottele tavoitteitaan.
- Siitä lähtien, kun mut varattiin Floridaan, olen halunnut ison roolin ja olla johtava pelaaja siinä joukkueessa. Uskon, että olen hyvällä mallilla menossa siihen suuntaan, että joskus olisin liigan yksi parhaista pelaajista, hän sanoi viime kesänä.
Toistetaanpa: olen menossa siihen suuntaan, että joskus olisin yksi NHL:n parhaista pelaajista. Eli yksi maailman parhaista. Kovia sanoja, muttei mitään haihattelua. Barkov ei sanoisi, jos ei tarkoittaisi. Noiden sanojen aikana ujo olemus on tiessään ja 191-senttinen kroppa vielä muutaman sentin pidempi.
Sanoille tuli viime kaudella myös katetta. Hän oli joukkueensa tärkein pelaaja, kun Florida rikkoi seuran historian piste-ennätyksen runkosarjassa. Kauden aikana puhuttiin jo parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnosta, lopulta tuli ehdokkuus herrasmiespelaajan palkintoon. Siihenkään pystiin ei mikään tusinajätkä pääse ehdolle.
Itseluottamus on nyt korkealla, eikä Barkov peittele sitä. Seuraavat Ylen haastattelussa sanotut sanat kertovat, että nöyrän ihmisenkin pitää tuntea oma arvonsa. Ja imeä siitä lisää energiaa.
- Kyllä se hyvältä tuntuu, että pystyy joka pelissä olemaan yksi pelin ratkaisevista pelaajista ja olla siinä roolissa, että riippuu tosi paljon itsestä, miten peli menee, hän sanoi Ylelle MM-kisojen alla.
Tuo lause jatkui vielä, kaikkein oleellisimmalla asialla: ”Tärkeimmät tavoitteet ovat siinä, että joukkue voittaa”. Vaikka oma arvo on tiedossa, sillä ei ole mitään väliä, jos yhteinen päämäärä, yhteinen menestys ei toteudu.
Leijonilla on Venäjän MM-kisoissa yksi yhteinen päämäärä: maailmanmestaruus. Sen saavuttamiseksi 20-vuotias suomalaisen jääkiekon helmi tekee poikkeuksellisia ratkaisuja, antaa upeita syöttöjä ja turvaa omaa maalia. Hän tekee itsestään joka päivä paremman, että kaikki muut olisivat joka päivä parempia. Aleksander Barkov on avain Suomen menestykseen.