Jesse Puljujärven pelaamattomuus on vienyt suuren huomion MM-joukkueesta. Eikä aiheesta edes tarvitsisi keskustella sen suuremmin.
Oletteko huomanneet, että Tomi Sallinen, Joonas Järvinen ja Joni Ortio eivät edes saa pukea tällä hetkellä peleihin? Pelioikeutta, kuuluisaa kisapassin leimaa, ei ole annettu. Silti kaikki keskittyminen on Puljujärvessä, joka voi pelata hetkenä minä hyvänsä.
MAINOS
Kaikki MM-kiekon ottelut
C Morella!Suomi – Ranska su 7.5. klo 17.15
MTV3-kanavalla klo 17.00
C More Sport 1:llä klo 16.30
Suurin ero on siinä, että Puljujärvi on luonnonlapsi, jonka olemuksesta pelaamisen ilo ja onnistumisen riemu paistavat kauas. Nyt on nähty se toinen puoli: kun tunteitaan avoimesti näyttävä ihminen kohtaa pettymyksen, hän ei osaa peittää sitä. Sanojen takana oleva elekieli paljastaa kaiken.
Hän oli Valko-Venäjä-pelissä vaihtopenkillä ja sekunnin murto-osan tapahtumat olisivat voineet avata hänelle pelipaikan. Leijonilla on 13. hyökkääjä juuri siksi, että jos jotain sattuu, hänet heitetään kentälle. Ja jotainhan sattuu kahden viikon turnauksessa, varmuudella.
Puljujärvellä on oikeus ollakin pettynyt, pelaamaan hän tuli. Hänen pitäisi ehkä osata kätkeä tunteensa paremmin ja valita sanansa tarkkaan. Hän kertoi ennen avauspeliä yllättyneensä siitä, että on ylimääräinen hyökkääjä, kun oli ymmärtänyt, että pelaava rooli löytyisi. Se asetti päävalmentaja Lauri Marjamäen kiusalliseen tilanteeseen, kun pelaaja sanoi ääneen, että hänen oli annettu ymmärtää jotain, mikä ei toteutunut.
Puljujärvi hankki reilun vuoden takaisissa nuorten MM-kisoissa erikoisaseman suomalaisella kiekkokentällä, samoin tekivät Patrik Laine ja Sebastian Aho. Samaisen kultajoukkueen kapteeni oli Mikko Rantanen, joka oli vuosi sitten miesten kisoissa tismalleen samassa asemassa kuin Puljujärvi nyt. Ehkä joku huikki turnauksen alussa, että Rantanen pitäisi päästää irti, ja niin lopulta kävikin. Puhe Rantasen asemasta oli kuitenkin olematonta verrattuna Pulju-porinaan. Puljujärvikin pelaa näissä kisoissa varmasti.
Tänään 19 vuotta täyttävän Puljujärven pelissä on vielä juniorimaista arvaamattomuutta. Se voi olla hyvä piirre, arvaamattomuus horjuttaa vastustajaa, mutta omalle joukkueelle siinä on myös isot riskinsä. Turnauksen alussa on tärkeää, että jokainen pelaaja ja jokainen ketju toteuttaa tarkasti valmennuksen laatimaa pelisuunnitelmaa ja etenee yhteisillä raiteilla.
Kun kaikki ovat täysin samalla linjalla, voi ruveta poikkeamaan kaavasta. Ensin on kuitenkin mentävä samaan suuntaan ja opittava, että ”kun minä teen näin, tuo tekee noin ja tuo noin”. Suomalainen menestyvä jääkiekko perustuu järjestelmällisyyteen, jonka sisällä tehdään luovia ratkaisuja. Menestystä ei tule luomu-pelaamisella.
Puljujärvellä on aseita, jotka oikein käytettynä auttavat joukkuetta. Häntä voi silti vasta tänään kutsua ensimmäistä kertaa 19-vuotiaaksi. Se ei ole outoa, että joukkueen nuorin pelaaja joutuu odottamaan kovissa kansainvälisissä peleissä vuoroaan hieman pidempään. Jos hän ei joutuisi odottamaan, se olisi outoa, kun asiaa ajattelee laajemmin. Suomen supersukupolvi on hämärtänyt itse sen arvosteluasteikon, jonka läpi heitä tarkkaillaan. Odotukset ovat nousseet kovemmiksi kuin heitä paljon kokeneemmille.
Todellisuus on se, että Puljujärven ja Ahon ei vielä pidäkään olla Leijona-joukkueen kantavia voimia, joskin Aho on sellainen. Hän nyt vain on niin hyvä ja oli MM-avauksessa Suomen paras pelaaja.
Laine, Aho ja Rantanen ovat niitä outoja, poikkeuksia. Poikkeuksellinen lahjakkuus on myös Puljujärvi, jolla on edessä vielä tuhoton läjä pelejä NHL:ssä ja maajoukkueessa. Nyt pitää malttaa hetken, kaikkien.