Leikola pohtii kolumnissaan: Kenen joukkueessa pääsemme kriisistä ulos?

Maailmanpankin laskelmien mukaan koronakriisi on pahin isku kansainväliselle kaupalle sitten vuoden 1929 pörssiromahduksen. Kokonaiselta mantereelta, Afrikalta, korona katkaisi 25 vuoden yhtäjaksoisen nousukauden. Yhtä isoja yksilönvapauden rajoitustoimia ei Euroopassa ole nähty sitten toisen maailmansodan.

Kriisi ei ole ohi, mutta aivan kuten maailmansodatkin ja muut saman mittaluokan tapahtumat, sen toinen ja kolmas vuosi ovat kukin erilaisia kuin ensimmäinen. 

Jotain varmaa voidaan jo sanoa: maailmantalouden suurvallaksi jo aiemmin kovalla ryminällä pyrkinyt Kiina selviää voittajana. Kaikki muut tulevat olemaan vieläkin aiempaa riippuvaisempia Kiinasta, jonka ykköstavoite on turvata jättiväestön riisikulhojen täyttöaste ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta ainakin vallankumouksen satavuotisjuhliin 2049 ja mielellään sen ylikin. 

Tekoäly ja digikontrolli pitävät huolta sekä kansalaisten että suuryritysten kytkemisestä tiiviisti puolueen kontrolliin, mutta vain talouskasvu varmistaa kasvavan keskiluokan pysymisen passiivisena. Sen vuoksi kiinalaiset ovat koko korona-ajan olleet aktiivisia fossiilienergiatalouden jälkeisiä raaka-aineita tuottavassa Afrikassa, sen vuoksi kiinalaiset ovat kiinnostuneet niin Kemijärven lentokentästä kuin meidän yksityisyydestämmekin. 

Joe Bidenin hallinto on päättänyt pitää huolen, että maailman peruskivien uudelleenjärjestämisessä Yhdysvallat ei putoa kelkasta. Elvytys koostuu käsittämättömän suurista paketeista: 1 600 miljardia ensiapua, 1 700 miljardia infrastruktuurin parantamiseen sekä työllisyyteen sekä 1 500 miljardia perheille. Franklin D. Rooseveltin New Deal 1930-luvulla kalpenee tämän rinnalla.

Ensin mainittu erä hyväksyttiin senaatissa demokraattien äänin 50-49. Jokainen ääni ratkaisi – mutta yksikään länsirannikon edustaja ei kysynyt, saako keskilänsi enemmän eivätkä parlamentaarikot alkaneet kiistää pakettien perustuslaillisuutta maassa, jossa vähäisimmästäkin yksityiskohdasta saadaan yleensä perustuslain tulkintariita aikaan.

Mitä tekee Euroopan joukkue nyt, kun 2020-luvun pärjäämisen edellytyksiä lyödään lukkoon maailman valtakeskuksessa?

Kaukana pohjoisessa kolme hallituspuolue keskustan edustajaa Suomen parlamentin perustuslakivaliokunnassa, Petri Honkonen, Mikko Kinnunen ja Ari Torniainen käänsivät avoimen poliittisin perustein Euroopan selviämisen vaakalaudalle. Uhattuna ei ole vain unionin 750 miljardin elvytyspaketti (kooltaan siis kuudesosa Bidenin panostuksesta), vaan myös seuraavien vuosien EU-budjetti.

Honkonen edustaa Keski-Suomen Saarijärveä, Kinnunen Pohjois-Pohjanmaan Reisjärveä ja Torniainen Lappeenrantaa Etelä-Karjalassa. Näillä paikkakunnilla ei varmaankaan katsota hyvällä EU:ta tai toisten piikkiin elämistä.

Entä kun katsotaan tarkemmin Saarijärveä, Reisjärveä ja Lappeenrantaa?

Joka seitsemäs euro Saarijärven kassaan kilahtaa Suomen sisäisestä valtion tasausrahastosta eli helsinkiläisiltä veronmaksajilta. Jo 2019 Saarijärven 60 miljoonan talous jäi kaksi miljoonaa budjetoitua tappiollisemmaksi. 60 miljoonaa on sama summa, jonka Keski-Suomi on nauttinut EU-tukia vuosittain.

Reisjärvellä on velkaa puolitoista kertaa budjettinsa verran ja kunta toivoo hurskaasti saavansa menneet alijäämäiset tuloksensa käännettyä ylijäämäisiksi parin vuoden päästä, mutta tällä hetkellä helsinkiläiset rahoittavat meininkiä vielä isommalla osuudella kuin Saarijärveä.

Lappeenrannassakin tasausrahojen tarve pääkaupunkiseudulta kasvaa samalla kun kaupunki puolitoistakertaistaa velkansa muutamassa vuodessa.

Ja nämä honkoset, kinnuset ja torniaiset kehtaavat puhua muiden piikkiin elämisestä, vaikka heidän omat kotikuntansa eli äänestäjänsä ovat meidän muiden yhteisvastuullisuuden armoilla.

Aivan ensiksi olisi kohtuullista, että he sekä kokoomuksen kapinalliset lopettaisivat pelaamisen Kiinan ja USA:n joukkueen pussiin ja avaisivat silmänsä.

Euroopan voima ja kyky vääntää standardeista muun maailman kanssa, panostaa kasvuun ja pitää kaikki, myös saarijärveläiset, reisjärveläiset ja lappeenrantalaiset mukana kelkassa eivät kiinnosta pätkän vertaa nebraskalaisia, floridalaisia, shanghailaisia tai xianilaisia poliitikkoja käynnissä olevassa taistelussa talouden voimasuhteista.

Näissä kisoissa viisi miljoonaa jää desimaalipilkun väärälle puolelle. Sen sijaan 450 miljoonan ihmisen poliittista voimaa ei vain kuunnella, vaan EU istuu pöydissä, joissa väännetään pienelle Suomelle elintärkeistä maailmankaupan ehdoista, jos se on toimintakykyinen.

On toki oikein kysyä, onko diili paras mahdollinen, mutta näin viikkoa veteraanipäivän jälkeen voi myös muistuttaa, että kokoomuslaisten ja maalaisliittolaisten harkinta kesällä 1941 ei sekään ollut liitto ihanteellisen kumppanin kanssa.

Sellaista on vastuunkanto isänmaan edun eteen tänäkin päivänä: tunnistaa kenet on torjuttava ja kenen kanssa tehdä yhteistyötä.

Kirjoittaja on tietokirjailija, vapaa toimittaja ja MTV Uutisten kolumnisti