Lentisäijien seuraava haaste on tämä joukkue

Ranska - Italia
Ranska - ItaliaCopyright 2015 Demotix, all rights reserved.
Julkaistu 11.10.2015 21:21
Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Suomi kohtaa lentopallon EM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Italian.

Ranska voitti sunnuntaina B-alkulohkon päätösottelussa Torinossa Italian 3-2 ja kuittasi lohkon nimiinsä. Lohkokakkosena Italian kohtalo on joutua Suomen käsittelyyn.

Suomi - Italia pelataan tiistaina Busto Arsiziossa, Italiassa. Ottelun voittaja selviytyy puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon.

Italia on maailmanrankingin viitonen, Suomen ranking on 19:s. Vuosi sitten MM-kisoissa Suomi tosin sijoittui paremmin: Suomi oli yhdeksäs ja Italia kolmastoista.

Olympiaunelma elää

Suomi voitti alkulohkossa Slovakian sekä hävisi Venäjälle ja Serbialle.

Alkulohkon kolmas sija tiesi Suomelle pudotuspelipaikan lisäksi sitä, että joukkue selvitti tiensä olympiakarsintaturnaukseen, joka pelataan ensi tammikuussa Berliinissä. Siihen osallistuvat Suomen ja isäntämaa Saksan lisäksi Venäjä, Serbia, Puola, Bulgaria, Ranska ja Belgia.

Olympiakarsintaturnauksen voittaja saa olympiapaikan Rio de Janeiroon. Kakkonen ja kolmonen saavat vielä mahdollisuuden maailmankarsinnassa kesällä.

Tuoreimmat aiheesta

Lentopallo