Lentoyhtiöjohtajan tyttären pähkinäraivoa puidaan oikeudessa

Lentoyhtiö pähkinä
KAL-lentoyhtiön johtajan tytär peitti kasvonsa saapuessaan oikeuteen 30. joulukuuta 2014.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2015 09:54

MTV UUTISET–STT–AFP

Etelä-Koreassa alkoi tänään oikeudenkäynti valtavan julkisuuden saaneessa pähkinäraivotapauksessa. Korean Air (KAL) -lentoyhtiön johtajan tytärtä Cho Hyun-Ahia syytetään muun muassa lentoliikenteen turvallisuuden vaarantamisesta. Hän voi saada pitkän vankeustuomion.

Vanginpukuun puettu Cho vastasi lähes kuiskaten kysymyksiin täpötäydessä oikeussalissa Soulissa.

Cho pakotti joulukuun alussa New Yorkista lähdössä olleen KAL:n koneen palaamaan lähtöportille, koska hänelle oli tarjoiltu pähkinöitä väärin. Cho myös passitti tarjoilusta vastanneen purserin pois koneesta.

Cho joutui aiemmin eroamaan omasta korkeasta pestistään isänsä johtamassa lentoyhtiössä. Myös Chon sisko työskentelee yhtiön johtotehtävissä. Julkisuuteen vuotaneessa tekstiviestissä hän lupasi "kostaa" siskonsa puolesta.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat