Moninkertainen kultamitalisti Leo-Pekka Tähti kertoo tytärpuolensa rikastuttaneen perheen elämää monin tavoin.
Rion paralympialaisissa ratakelauksessa kultaa voittanut Leo-Pekka Tähti vieraili perjantaina Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.
Tähti voitti Riossa uransa neljännen kerran T54-luokan 100 metrin paralympiakullan. Mies saapui Suomeen aiemmin tällä viikolla ja on jo ehtinyt juhlistamaan saavutustaan jo perheen ja läheistensä kanssa.
Tähti avioitui vuonna 2013 Sandran kanssa. Sandralla on aiemmasta suhteestaan tytär, joka on myös Tähden silmäterä.
Kuva Sandan Instagram-tililtä.
– Pyrin kasvattamaan hänet kuin oman lapseni. Hän on rikastuttanut elämääni. Olen ollut hänen elämässään mukana melkein alusta saakka. Se on minulle todella iso juttu, Tähti kertoo.
6-vuotias tytär seuraa isäpuolensa urheilu-uraa tarkasti taka-alalta ja tsemppaa tätä tarpeen tullen.
– Kun sain viime MM-kisoissa hopeaa, totesi tytär, että ei aina voi voittaa, pitää harjoitella enemmän, Tähti naurahtaa.
Katso Leo-Pekka Tähden vierailu EVS-lähetyksessä jutun yläosan videolta.