Suomi hävisi Unkarille 0-1, joten nämä kaikkien aikojen karsinnat olivat sitten tässä. Mixu Paatelainen jousti periaatteistaan ja muutti ryhmitystä, mutta mitään erityistä muutosta ei kentällä nähty. Näkemiin Mixu.
Paatelainen vakuutti vielä ottelua edeltävänä päivänä, että pelisysteemiä ei muuteta. Mieli muuttui alle vuorokaudessa. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi näin tapahtui. Neljä vuotta on ajettu sisään pelisysteemiä, josta Paatelainen on pitänyt kynsin hampain jääräpäisesti kiinni. Nyt taisi käydä niin, että Mixu ymmärsi itsekin, että aletaan olla hänen maajoukkueuransa äärirajoilla, joten jotain oli kokeiltava. Kyse oli paniikkinappulan painamisesta.
Varovaista hipsuttelua
Mutta se jotain, mitä kokeiltiin, ei ollut häävi sekään. Ryhmitys ja taktiikka oli kovin varovainen, vaikka Roman Eremenko pelasikin ylemmässä roolissa keskikentän keskustassa. Mutta kuten aina ennenkin, Eremenkon nosto ylemmäs johti siihen, ettei Suomi pystynyt rakentamaan peliä kunnolla. Suomi tarvitsisi ehdottomasti kaksi Roman Eremenkoa, alempaan ja ylempään rooliin.
Ottelun alku enteili katastrofia. Suomi teki omituisia merkkausvirheitä puolustuksessa ja Unkari pääsi pari kertaa vyöryttämään pingpongia Suomen rangaistusalueella, mistä tuli ihan pyytämättä mieleen se legendaarinen ottelu tismalleen samalla kentällä ja samojen joukkueiden välillä vuonna 1997. Voi luoja paratkoon…
Kari Arkivuo toi virtaa laidalle, mutta muutamat harvat Suomen paikat avausjaksolla kariutuivat siihen, että viimeiset syötöt menivät joka ikinen kerta pieleen.
Aneemista hyökkäyspeliä
Perparim Hetemaj ja Kasper Hämäläinen pelasivat selkeästi laidoilla, Teemu Pukki piikissä ja Eremenko hänen alapuolellaan. Joulukuusi oli heitetty roskiin, lopullisesti. Silti etenkin Suomen hyökkäyspeli oli todella aneemista. Puolustus toimi nyt paremmin, mutta maalipaikkoja ei juuri ollut, vaikka kotikentällä pelattiin.
Riku Riski korvasi toiselle jaksolle täysin pimennossa hiippailleen Teemu Pukin. Hän teki pari hyvää juoksua, mutta ei mitään ratkaisevaa. Suomen parhaat pelaajat olivat varma ja erinomaisia pelastuksia tehnyt maalivahti Lukas Hradecky, sekä kroppa vereslihalla joka sekunnin taistellut Hetemaj. Liian moni pelaaja tyytyi tänäänkin niin sanottuun virkamiessuoritukseen.
Toisen jakson alkuun Unkari sai vaarallisen paikan, kun Adam Szalai pääsi juoksemaan Suomen topparien Markus Halstin ja Niklas Moisanderin välistä läpi. Pallo oli jo menossa maaliin, mutta Halsti ehti juuri ja juuri heittäytyä potkaisemaan pelivälineen väljemmille vesille. Sen jälkeen tuli Suomen paras 10 minuutin jakso ottelussa. Hyviä vapaapotkuja ja painetta, mutta hyökkääjien ajoitukset boxissa eivät olleet ihan kunnossa. Supervaarallisia paikkoja ei siksi nähty. Joka tapauksessa tässä kohtaa Suomen pelinrakentelu toimi paremmin kuin pitkään aikaan. Jakso oli vain kovin kovin lyhyt pilkahdus.
Itseluottamus nollassa
Pelaajista Sakari Mattila ei onnistunut lainkaan. Hän tuntui olevan liian kovassa vauhdissa koko ajan. Mattilan kammottavan harhasyötön seurauksena tuli lopulta vapaapotku, joka johti Unkarin voittomaaliin. Zoltan Stieberin laukaus oli toki loistava, mutta ilman Mattilan totaalihölmöilyä koko tilannetta ei olisi syntynyt.
Joel Pohjanpalo tuli maalin jälkeen kehiin, mutta mitään huumaavaa loppukiriä Suomi ei saanut aikaiseksi.
Suomalaisten itseluottamus on tällä hetkellä nolla. Mitenkään muuten ei voi selittää joukkueen kapteenin Niklas Moisanderin ottelunjälkeistä haastattelua, jossa hän toisti moneen kertaan, että me emme vain ole tällä hetkellä tarpeeksi hyviä. Kun sitä itselleen riittävän usein toistaa, se menee selkäytimeen. Ja silloin on täysin mahdotonta urheilla niin, että se johtaisi voittoon. Huuhkajat on lyöty nyt niin totaaliseen lyttyyn, että nousu on väistämätön. Eivät nämä pelaajat oikeasti näin huonoja ole. Jos jatketaan sen hokemista, että näillä pelaajilla ei tämän parempaa menestystä voi tullakaan, luovutetaan ja työnnetään pää pensaaseen. Urheilussa niin ei voi koskaan tehdä.
Ei paniikkiratkaisuja
On mielenkiintoista nähdä, mitä nyt tapahtuu. Paatelaisen jatkamisessa ei ole mitään järkeä, se on selvä. Vaikka uusi päävalmentaja on löydettävä nopeasti, mihinkään paniikkiratkaisuun ei ole syytä. Totta kai uuden valmentajan saaminen puikkoihin mahdollisimman pian olisi hyvä asia, jos tämä kyseinen henkilö on jo tiedossa. Ketä tahansa ei kuitenkaan kannata puikkoihin ottaa, päätös on tehtävä erittäin huolellisesti.
Se lienee selvää, että tämän huonommin ei voi tulevaisuudessa mennä. Tämä oli kuudes tappio seitsemään viime peliin ja EM-karsinnoissa neljäs tappio putkeen. Näissä neljässä pelissä Suomi on tehnyt tasan yhden maalin. Se on yksi iso asia, jonka on muututtava.
Lex Hollon kaikki blogit täältä