Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä esittää Li Anderssonia parlamentin vaikutusvaltaisen työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajaksi, kertoo Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän poliittinen avustaja Juho Orjala tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan parlamentin sisäisissä neuvotteluissa on varmistunut, että vasemmistoryhmä saa kyseisen valiokunnan puheenjohtajuuden.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen europarlamentaarikko on päävaliokunnan puheenjohtajana. Viimeksi Heidi Hautala toimi ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 2009–2011.
Andersson kommentoi tiedotteessa, että tehtävä antaa erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa työntekijöiden oikeuksiin ja Euroopan sosiaaliseen ulottuvuuteen.
– Valiokunnan puheenjohtaja on myös tärkeässä roolissa komissaarien valinnassa ja neuvotteluissa neuvoston sekä yhteistyössä ammattiliittojen kanssa, Andersson sanoo tiedotteessa.
Valiokuntien puheenjohtajat valitaan virallisesti 22. heinäkuuta alkavalla viikolla.