Liikenne- ja viestintävirasto selvittää, mitkä teleoperaattorit käyttävät Huawein verkkolaitteita

0:43img
Huawei on erikoisen vyyhdin keskiössä, jossa sitä syytetään rikoksista.
Julkaistu 05.02.2019 20:32

MTV UUTISET – STT

Liikenne- ja viestintävirasto on aloittanut selvityksen siitä, missä määrin suomalaiset teleoperaattorit käyttävät kiinalaisyhtiö Huawein laitteita.

Asiasta kertoi aiemmin tiistaina Helsingin Sanomat.

Virasto on lähettänyt tietopyynnön teleoperaattoreille noin viikko sitten. Vastausten takaraja on parin viikon kuluttua, kertoo viraston Turvallisuussääntely-yksikön päällikkö Jukka-Pekka Juutinen.

Yhtenä syynä selvitykselle ovat julkisuudessa viime aikoina esitetyt väitteet Huawein tietoturvaongelmista. Yhtiötä on ulkomailla syytelty jopa vakoilusta Kiinan valtiolle, mutta näyttöä ei ole.

Tiedonkeruussa kyse varautumisesta

Juutisen mukaan heillä ei ole sellaista tietoa Huawein tietoturvapuutteista, mikä edellyttäisi toimia. Virasto kerää tietoa sekä julkisuudesta että omista lähteistään.

–  Julkisuudessa puhutaan edelleen epäilyistä. Konkreettista näyttöä ei ole saatu julkisuuden kautta tai muutenkaan.

Tiedonkeruussa on Juutisen mukaan kyse ennemminkin varautumisesta siihen, että tietoturvaongelmista saataisiin jatkossa mustaa valkoisella.

–  Jos saadaan tietoa mahdollisista uhista liittyen jonkin tietyn verkkolaitevalmistajan laitteisiin, voidaan helpommin viestiä siitä suoraan teleyrityksille, jotka käyttävät kyseisen laitevalmistajan laitteita.

Tavallisen kännykänkäyttäjän ei tarvitse reagoida

Epäilyjä puutteellisesta tietoturvasta on ollut aiemminkin muiden yhtiöiden kohdalla, ja silloin virasto on huomannut, että kokonaiskuvaa operaattorien käyttämistä laitevalmistajista ei ole.

Juutisen mukaan tavallisten kännykänkäyttäjien ei tarvitse huolestua sen enempää Huawein kuin muidenkaan yhtiöiden laitteiden käytöstä, vaan laitteita voi käyttää normaalisti. Tiedon laatua on kuitenkin syytä aina miettiä.

–  Jos on luottamuksellista, salassa pidettävää tietoa, yleensä kannattaa käyttää suojattua sähköpostia, turvasähköpostia tai turvallisempia salattuja VPN-yhteyksiä.

Tietoturvasyytösten lisäksi Huaweita vastaan on nostettu Yhdysvalloissa syytteitä muun muassa petosrikoksista ja liikesalaisuuksien varastamisyrityksistä. Huawei on kiistänyt syytteet. 

Tuoreimmat aiheesta

Kiina