Liikenteessä vielä tyyntä ennen myrskyä: Liikennekeskukselta vakava loskavaroitus

LK 20.11.2024  Liikennettä räntäsateessa kehä kakkosella Espoossa 3. marraskuuta 2024.
Liikenteessä on Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan ollut tänään ennakkoarvioihin nähden yllättävän rauhallista, mutta iltapäivällä vilkastuu. Kuvituskuvassa liikennettä räntäsateessa kehä kakkosella Espoossa 3. marraskuuta.Lehtikuva
Julkaistu 20.11.2024 14:01
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Liikenteessä on Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan ollut tänään ennakkoarvioihin nähden yllättävän rauhallista, mutta iltapäivällä vilkastuu.

Sää on ollut tänään luminen, räntäinen ja tuulinen, mutta autot ovat pysyneet enimmäkseen tiellä eikä liikenteessä ole tapahtunut isompia onnettomuuksia.

– Totta kai pienempiä onnettomuuksia on sattunut ja raskaita ajoneuvoja on jäänyt jumiin, mutta tähän mennessä päivä ei ole ollut niin kiireinen kuin odotettiin, Fintrafficin yksikönpäällikkö Eero Sauramäki kertoi MTV Uutisille noin kello 13.

– Mutta päivähän on vasta vähän yli puolen välin, ja iltapäivästä on tulossa selvästi vilkkaampi.

Säärintamassa näkyy jo uusi aalto, ja sitä odotetaan Sauramäen mukaan Etelä-Suomeen juuri iltapäiväruuhkan aikoihin.

–Tähän asti sade on ollut [eteläisemmässä osassa] maata hyvin märkää, mutta se voi olla myöhemmin lumisempaa. Toisaalta myös edellinen rintama, joka on yhä matkalla, nousee kohti pohjoista, eli Pirkanmaata ja Etelä-Savoa, ja se alkaa vaikuttaa tästä eteenpäin yhä enemmän. 

Iltapäiväliikenne iltaan asti on hyvin hankala ja tulee aiheuttamaan ongelmia useilla tieosuuksilla, Sauramäki korostaa.

LK 20.11.2024 Jalankulkijoita räntäsateen jälkeisessä loskassa Helsingissä 20. marraskuuta 2024. Suomeen saapuu tänään etelästä merkittävä lumipyry sekä pitkäkestoisia myrskytuulia, Ilmatieteen laitos kertoo.

Jalankulkija räntäsateen jälkeisessä loskassa Helsingissä aamupäivällä. Sade on tullut etelässä toistaiseksi märässä olomuodossa.

Loskan liirtovaara normaalia pahempi 

Sauramäki muistuttaa iltapäivällä ja illalla liikenteeseen lähtijöitä muistamaan perinteisesti niin turvavälit kuin turvallisen nopeudenkin. Tänään hän korostaa myös sitä, että näkyvyys voi olla heikko sateen ja tieltä roiskuvan loskan takia. 

– Jos näkyväisyys katoaa, pitää vielä entisestään hiljentää. Märkä loska voi olla vaarallista, jos se lähtee ohjaamaan autoa. Eli loskan liirtovaara on mahdollinen nyt jos koskaan.

– Mutta nopeudella ja maltilla on tänään suuri mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kaikki menee hyvin, Sauramäki sanoo. 

Sauramäen mukaan liikenteeseen ei iltapäivällä kannata lähteä ollenkaan, jos se ei ole välttämätöntä.

Torstaina jatkuu

Jos lumi ja räntäsateet jatkuvat vielä huomenna ja perjantaina, keli voi olla tätäkin päivää huonompi.

– Kun lunta tulee kerralla paljon, se vaikuttaa aika pitkään myös maanteillä. Pienemmät tieverkot voivat olla tosi huonossa kunnossa, mutta myös isommilla pääteillä se voi näkyä vielä perjantaiaamupäivänkin. 

Lue myös: 

Kuluneen talven pahin lumimyräkkä lähestyy – meteorologi: "Jääkää etätöihin"

MTV seuraa lumimyrskyä

Tuoreimmat aiheesta

Sää