Smile-kappaleesta tuttu laulaja Lily Allen näännytti aikoinaan itseään ennen kuvauksia.
Upeasta äänestään ja erikoisesta laulutavastaan tunnettu Lily Allen ei nykyään ota paineita ulkonäöstään. Female First -lehden haastattelussa kaunotar kertoo, että hänellä oli aiemmin syömishäiriö ulkonäköpaineiden vuoksi. Onneksi tähti on kuitenkin selättänyt tämän vaivan ja Allen haluaakin olla esimerkkinä muille kyseisestä ongelmasta kärsiville.
– Aiemmin näännytin itseäni monta päivää, jotta näyttäisin mielestäni sopivan hoikalta tulevia kuvauksia varten, tähti kertoo.
Uusimmalla musiikkivideolla hän ottaakin vahvasti kantaa ulkonäköpaineita vastaan. Hard out Here -musiikkivideon alussa tähti makaa leikkauspöydällä, kun hänen ympärillään olevat miehet ihmettelevät laulajattaren "kauheaa" ulkomuotoa.
– Hard out Here -musiikkivideossa minulla oli yllä vain legginsit, tiukka paita ja jokainen näki takuulla minun pömpöttävän vatsan. Se ei ole äärimmäisen kaunis, mutta tunsin oloni todella rohkeaksi. Olen nainen ja kahden lapsen äiti. En halua peitellä sitä, nainen kertoo.
28-vuotias laulajatar ei enää halua antaa ulkonäköpaineille valtaa.
– Voisin olla hoikka, jos haluaisin. Minun tulisi vain urheilla paljon, mutta juuri nyt minulla ei ole siihen aikaa. Aina, kun en urheile, vietän aikaa lasteni kanssa, tähti kertoo.
Not Fair -kappaleesta tuttu laulajatar ei tällä hetkellä halua tuhlata yhtään ylimääräistä hetkeä urheilulle lastensa sijaan.
Allenin mukaan äitiydestä on hankala palata takaisin poptähden elämään. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeintä tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat oikealta.
Allen on naimisissa Sam Cooperin kanssa. He avioituivat vuonna 2011. Parilla on myös kaksi tytärtä. Kaunotar on joutunut aiemmin läpikäymään kaksi keskenmenoa.
Alla tähden Hard out Here -musiikkivideo:
Upotettavan Youtube-videon id
Lähde: Female First
(MTV VIIHDE)