Brittimuusikko Lily Allen, 35, kertoi Instagram-seuraajilleen olleensa nyt vuoden ilman alkoholia ja huumeita. Muusikon julkaisemat kuvat ennen ja jälkeen elämäntapamuutoksen puhuvat puolestaan.
Muusikko Lily Allen on puhunut avoimesti käyttäneensä aikaisemmin alkoholia ja huumeita turruttaakseen tunteitaan. Hän kertoi, että oli menettämässä jo kaiken hänelle tärkeän ympäriltään, kunnes tajusi tehdä elämäntapamuutoksen.
– Menetin asuntoni ja lapseni alkoivat tuntua hyvin etäisiltä. Erosin mieheni kanssa ja tajusin, että tämä juominen ei vaan enää toimi, Allen on kertonut.
Nyt vuoden kuivilla ollut Allen julkaisi Instagramissa paljon puhuvan kuvaparin itsestään ennen ja jälkeen. Ensimmäiset kuvat on otettu nyt vuosi alkoholin käyttämisen loputtamisen jälkeen ja viimeinen ennen muusikon uutta terveellisempää elämäntapaa. Kuvat puhuvat puolestaan, sillä uudenlaisen elämänvaihteen löytänyt muusikko säteilee elämäniloa tuoreissa kuvissaan. Samaa ovat kehuneet myös naisen seuraajat.
– 1 vuosi täysin raittiina. Olen niin kiitollinen terveydestä ja onnellisuudestani, hän kirjoittaa.
Tuoreet kuvat on otettu Caprin saarella, jossa laulaja on lomaillut viime päivät.